Hei kaikki ja taas näitä massakirjeitä viime päivien tapahtumista.
Uusivuosi meni siellä Suomen maalla ja nyt ollaan palattu takaisin koleaan mutta aurinkoiseen Madridiin. Kuukausi sitten skootteri leikkasi moottoritiellä kiinni, ja nyt olen hankkimassa tilalle uutta, siis ihan oikeasti uutta eikä enää mitään epämääräisesti käytettyä, jonka kunnosta ei voi tietää juuri mitään. Olen nyt pari viikkoa pyöritellyt eri vaihtoehtoja, ja jäljellä on enää 4 eri mallia. Huomenaamuna, jos herään tarpeeksi aikaisin, ajattelin käydä pankissa kysymässä muutaman kuukauden luottoa, jotta saan uuden menopelin hankittua.
Se näyttelijä-kämppäkaverini siltä ajalta, kun asuin täällä vaihto- opiskelijana, on nyt naimisissa ja järjesti perjantaina yllätys-synttärit vaimolleen. Meitä kokoontui sellainen 30 hengen joukko pariskunnan kaksioon, ja siellä sitten odottelimme pari tuntia, josko Vicky pääsisi töistä ja tulisi mahdollisesti kotiinkin saakka. Koko homma meni aivan täydestä, eikä tyttöparka arvannut mitään. Helppoahan se Fernandon on tällaista tehdä, pokkaa kun riittää ihan ammatinkin puolesta. Tyttöparka oli 5 minuuttia melkein shokissa ja aivan äimän käkenä, en ole nähnyt yhtä yllättynyttä pärstää varmaan ikinä.
Mulla oli tuona perjantaina koko päivän vähän kuumeinen ja heikko olo. Eikä siihen lainkaan auttanut se, että siinä yksiössä oli 30 ihmistä, hirveästi meteliä (eivät osaa puhua hiljaa), muutamat vielä polttivatkin, vähän liian kuuma ja ahdasta ja savuista. Siten lähdimme Estrellan kanssa sieltä jo klo 01, ja tarkoituksenamme oli mennä suoraa päätä kotiin ja nukkumaan. Mutta ulko-ovella päästyämme Estrella huomasi saaneensa tekstiviestin, missä hänen siskonsa mies Paco ilmoitti muutamaa tuntia aikaisemmin tulleensa isoisäksi. Ja ne sattuivat olemaan parin korttelin päässä tätä juhlistamassa, ja ajattelin, että kyllä ehkä jaksa sinne asti kävellä ja käydä onnittelemassa henkilökohtaisesti, ja lähden sitten vaikka yksikseni vartin päästä kotiin nukkumaan.
Kuinkas kävikään. Paco on tämän Pepa-ravintolan vakioasiakkaita, ja omistaja istui samassa pöydässä shamppanjalasien äärellä. Siellä oli paikalla vielä pari pöydällistä muitakin asiakkaita, ja tämä Hugo huuteli niille kaikenlaisia herjauksia tyyliin “Hei kello on jo puoli kaksi… eikös teillä ole kotia?”, “Painukaa ulos pihalle, mutta maksakaa ensin”, “Hei tarjoilija, tarjoa pöytää nro 8 kierros konjakkia talon laskuun. Mutta katso että se on jotain halpaa ja tavallista”.
Meininki oli juuri sellaista kuin joissain elokuvissa, jossa ravintolan sulkemisaikaan keittiömestari jää istumaan muutaman asiakkaan kanssa pöytään puhumaan kaiken maailman asioita ja parantamaan maailmaa. Ja samalla vähän napsitaan herkkuja ja juodaan viiniä tai shamppanjaa (tässä vaiheessa shamppanjat tosin olivat jo loppuneet ja oli siirrytty espanjalaisiin kuohuviineihin).
Kuulimme myös tarinan siitä, miten tämä alunperin argentiinalainen kokki oli tullut Espanjaan. Hän oli ollut tavallisena rivikokkina eräässä aika tunnetussa Buenos Airesin ravintolassa (täällä asti tunnettu), ja hänen äitinsä oli kuullut, että paikkakunnalla oli ollut vierailemassa kaksi maailmankuulua espnajalaista huippukokkia (en ikävä kyllä muista nimiä mutta muut seurueesta näyttivät tuntevan ne - jos verrattais vaikka it-alaan niin paikalle olisi tullut Microsoftin ja IBM:n pomot). Ja äiti oli sitten sanonut pojalleen, että menet niiden hotelliin, pukeudut kuten Euroopassa on tapana (ei valkosia tennissukkia!!), ja esittäydyt heille. Ja näin Hugo myös teki: kertoi kuka on, missä on töissä ja että haluaisi guruille hommiin ja oppiin. Arvatenkin nämä kokit eivät näyttäneet juurikaan kiinnostuneilta, ja Hugo arveli, että joo tää homma oli nyt tässä, mutta tulipa ainakin yritettyä.
Parin päivän päästä nuo gurut kuitenkin ilmestyivät siihen ravintolaan, missä Hugo oli töissä. Ravintolapäällikkö ja koko henkilökunta olivat aivan polvillaan tuosta kunniasta, ja kun miehet istuivat pöytään, pyysivät paikalle sitten “sen tyypin, joka meille tätä ravintolaa suositteli”. Ja jostain keittiön nurkista kaivettiin Hugo esille, ja kokit tilasivat vähän kaikkea ja sanoivat lopuksi, että haluavat, että kaikki on sitten Hugon valmistamaa.
Viikon päästä sitten tuli viesti kokeilta, että tervetuloa Espanjaan hommiin. Lisäksi Hugo on käynyt ainakin Yhdysvalloissa, Ranskassa, Venäjällä ja missä lie muualla, ja nyt hänellä on oma ravintola täällä Madridissa, joka sijoittuu aika kärkipäähän (aterian hinta 35-50 euroa).
Noiden tarinoiden jälkeen oltiin jo lähdössä kotiin, takitkin saatiin jo päälle mutta sitten Hugo tempasi kaapista vielä yhden cavan… eikä aikaakaan kun hän oli aukaissut pullon, ja eihän siinä muuta voinut kuin ottaa takit päältä ja istua takaisin pöytään.
Yön aikana tuli pöytään vielä annokset espanjalaista huippukinkkua, lomoa (selkäfilettä tai jotain vastaavaa) ja useanlaatuista jälkiruokaa. Iltaa kesti sitten aina aamuviiteen tai puoli kuuteen. Ja oli aivan älyttömän mukavaa. Hugo oli erittäin mukava, huumorintajuinen ja sivistynyt tuttavuus.
Loppuviikosta jäin kerran TV:n eteen katsomaan uutisia - menossa oli reportaasi säästä. Neljänkymmenen minuutin jälkeen aihe oli edelleen sama, ja ihmettelyä riitti, kun joka paikassa oli satanut lunta ja esim. Galician haja-asutusalueilla jopa 30.000 oppilasta oli vapautettu koulunkäynnistä 3 päivän ajaksi, kun linja-autot eivät pystyneet liikkumaan ja keräämään oppilaita kylistä kouluihin.
Tämä tapahtunut lienee samalla alueella kuin viimevuotinen koulujen sulkeminen jalkapallo-ottelun vuoksi. Galician pääkaupungin joukkkue oli päässyt loppuotteluun Real-cupissa, ja ottelu pidettiin täällä Madridissa. Vierailevan joukkueen kannattajille oli varattu stadionilta 30.000-40.000 paikkaa, ja tottakai kaikki joukkueen fanit halusivat paikan päälle matsia seuraamaan. Kuljetuskaluston hankkiminen tuotti ongelmia, ja siksipä jotkut isokenkäiset ehdottivat, että eiköhän oteta nuo koululaisbussit käyttöön, niihin saataisin mahtumaan melkein kaikki. Ja siten koteihin lähetettiin kirje, jossa pyydettiin lupa sulkea koulut pariksi päiväksi. Ja näin myös sitten kävi.
Takaisin tähän päivänpolttavaan aiheeseen eli säähän: täällä Madridissakin on odoteltu lumisateita, mutta vain yhtenä perjantaina satoi räntää. Lähikylissä, jotka sijaitsevat vuoristossa ja korkeammalla, on kyllä 5 astetta pakkasta ja kunnon lumipyryjä. Ja se tarkoittaa, että lumiketjujen käyttäminen on pakollista, ja silti TV- kuvissa teiden varsilta löytyy muutaman metrin välein jokin liikenneväline ojan pohjalta tai muutaman kymmenen metrin päässä moottoritiestä. Suuri osa on rekkoja ja pakettiautoja. Jotenkin ei tunnu menevän ihmisille jakeluun, että jos sataa tai tulee lunta, niin auton vauhtia pitäisi merkittävästi hiljentää. Ei riitä, että tiputtaa nopeuden 120 km/h:sta 80 km/h:on, jos edelleen ajetaan sellaisilla alle 5 metrin turvaväleillä.
Luulen, ettei syynä kuitenkaan ole se, etteivät kuskit osaisi ajaa, vaan että (rekkakuskien) työnantajat vaativat, että tavara on perillä hinnalla millä hyvänsä, vaikka tiet saattaisivatkin olla lumipyryjen vuoksi ajokelvottomia.
