Tänään tapahtui

Julkaistu 23.02.2003

Tänään pääsin pitkästä aikaa nauttimaan suurkaupungin eduista. Thyssen-museossa oli ihan ilmatteeks sellainen näyttely, jossa esiteltiin musiikin vaikutusta abstraktin taiteen syntyyn. Aiemminhan musiikki oli kaiketi seurannut maalaustaiteen virtauksia, mutta viime vuosisadan alkupuolella tilanne kääntyi päinvastaiseksi: musiikin pohjalta ryhdyttiin vääntämään uudenlaista maalaustaidetta, jonka lähtökohtana oli musiikin inspiroimat rakenteet, muodot, värit ja sävyt. Näyttely perustui lähinnä Kandinskyn sekä hänen aikalaistensa (mm. Arnold Schönberg, Kupka, von Jawlensky, Klee, Macke jne) töitä about vuosilta 1909-1923. Museo ei ollut aivan tupaten täynnä, sillä menin sinne sopivasti ruoka-aikaan (klo 14-17). Tämä pätee moneen muuhunkin - tilaa ja rauhallisuutta voi löytää parhaiten silloin kuin suurin osa väestöä on syömässä.

Matkan varrella tuli vastaan melkoinen joukko erilaisia plakaatteja kantavia ihmisiä: tänään oli vuorossa "Nunca mais" -mielenosoitus, eli protesti hallituksen toimia vastaan Prestigen ja Galician tilanteen hoidossa. Madridin keskustassa on melkein joka viikonloppu joku mielenosoitus, ja joka kylässä ja kunnassa vielä omansa, ja tämän päälle kaikki viikolla järjestettävät mielenilmaukset. Ei täkäläisiä voi ainakaan nöyristelijöiksi haukkua.

Jaksavat aina (paikalliset) kehua, että Espanjassa ja Madridissa kun on kaikkea ja melkein mitä voi tehdä: on urheiluhalleja, konserttisaleja, teattereita, lähistöllä luontoa, vuoristoa, laskettelukeskuksia ja vaikka mitä. Tässäkin on lähistöllä (alle 60 km) päässä yksi ihan ok laskettelukeskus, mutta ei siellä voi käytännössä tehdä mitään. Aina kun sinne itse pääsisi, niin jotakuinkin 200.000 kaveria on tulossa kanssa just samaan aikaan samaan paikkaan, että se siitä laskettelun hurmasta. Ainoa mahdollisuus olisi mennä sinne lauantai- tai sunnutai-aamuisin ennen klo 08, lasketella sitten aina klo 11 saakka, kun suuret massat ehtivät paikalle. Sen jälkeen on parempi pakata tavarat ja palata kaupunkiin.

En oikein ymmärrä, että miksi kaikki haluavat tehdä samat asiat just samaan aikaan kaikkien muiden kanssa: mennä autolla töihin (ruuhka-aikana matkaan voi mennä 8 kertaa enemmän kuin normaalisti), lähteä viikonloppureissulle kun on pidennetty pyhä ja odottaa tällä kertaa autossa sekä meno- että paluumatkalla 2-3 tuntia, kun noin 2,5 miljoonaa autoilijaa on päättänyt tehdä just saman just samana päivänä just samasta syystä. Käytännössä moni tekee niin, että kun perjantai on pyhä, lätevät matkaan heti perjantaiaamusta aikaisin, ja palaavat sitten sunnuntai-aamuna aikaisin (iltapäivällä kaikki väylät ovat aivan tukossa). Lopputulos: perilläoloaika on ihan sama kuin tavallisenakin viikonloppuna.

Täällä eläisi ja voisi erittäin hyvin, jos voisi kääntää vuorokausi- ja viikkorytmin vastakkaiseksi enemmistön kanssa: tehdä töitä vaikka viikonloppuisin ja viikolla sitten nautiskella kaikista matkailu- ja virkistysmahdollisuuksista.


TV:ssä tuli vajaa vuosi sitten muotiin piilokameralla kuvatut paljastusohjelmat. On näytetty, kuinka missikisojen järjestäjä ottaa vastaan n. 3000 euroa ja hoitaa sillä summalla erään yli-ikäisen tytön pystymetsästä suoraan finaaliin, vaikka hän ei ollut osallistunut yhteenkään paikallistason kilpailuun: sille keksittiin pari mukavaa titteliä, pistettiin kävelemään muiden kilpailijoiden seassa ja tarjoamalla kivat rahat sopivalle määrälle tuomareita, homma oli hoidettu. Tämän jälkeen on näytetty, kuinka ihmeparantajat huijaavat, kuinka julkkikset lavastavat kohuromansseja ja -suhteita saadakseen lisää julkisuutta, kuinka eräät yksityiset plastiikkakirurgiklinikat ovat lähinnä rahanpesulaitoksia (leikkaussali pystytetty tavallisen kerrostaloasunnon varastohuoneeseen), kuinka maksulliset palvelunumerot huijaavat jne. jne.

Tänään näytettiin lyhyt dokumentti Madridin vuokratilanteesta ja hyväuskoisten huijaamisesta. Tyypeille tarjottiin mm. 12 neliön ikkunatonta huonetta 300 euron kuukausivuokralla. Tätä nyt ei saanut ihan tuosta noin vaan, vaan takuita piti maksaa 5 kk (lain mukaan 2 on maksimi), sekä 1 kk vuokraa etukäteen sekä osoittaa, että on vakituinen työpaikka jne. jne.

Huijaamisesta ja lahjuksista täällä kuulee vähän väliä. 1980- ja 1990-luvuilla tilanne oli maanlaajuisesti huono, kun diktatuurin jälkeen vasemmistopuolue oli hallinnassa. Siitä asti kun oikeistopuolue Partido Popular (PP) voitti vaalit 1996, tilanne on muuttunut parempaan suuntaan, vaikka parantamista on vieläkin vaikka kuinka. Politikointi on välillä aika räikeää: kun kansan syvät rivit marssivat rauhan puolesta ja Irakin (öljy)sotaa vastaan, PP (joka on sotatoimien kannalla) ilmoitti oppositiopuoleen PSOE:n (vasemmistoa) manipuloineen ihmiset vastustamaan hallitusta. Ja kyllä PSOE:n herrat puheissaan koettivatkin kääntää koko protestin sisäpoliittiseksi kannanotoksi istuvaa hallitusta vastaan.

Mutta siihen korruptioon… mitä olen tässä kuullut niin aika suurta kähmintää noissa suurissa firmoissa harrastetaan. Esimerkiksi erään suuren telekommunikaatioyrityksen pomon kaverilla on firma, joka myy vaikka servereitä. Ja kun operaattori sitten tarvitsee yhden keskitason palvelimen, niin nepä ostavatkin viisi huippukallista kaikilla mausteilla, ja vieläpä 60% ylihintaan (Suomen hintoihin verrattuna). Joku vetäisi siinä noin miljoona markkaa omaan taskuun tsuit tsait. Ja kuinka sitten tehdään markkinointia El Corte Inglesissä (paikallinen Stockmann)? Jos haluat omat tuotteet esille, niin pitää palkata tavarataloon myyjä, jonka palkan maksat sinä. Näin varmistat, että tuotettasi tarjotaan varmaan ensimmäisenä asiakkaalle. Ja sitten maksat siitä, että tuotteet ovat ylipäätään esillä ja edustettuina, ja yllättäen tavaratalon osastopäällikkö saa koko perheelleen matkan Karibialle, tietenkin sinun kustantamanasi…