Viime kuun bloggaukset jäivät syntisen vähälle ja tälle kuullekaan en taida ehtiä mitään kirjoittelemaan. Töitä ja töitä on tullut tehtyä, ressiä hankittu, lämmöstä kärsitty sekä Hispaniassa että Suomessa. Tänään päättyvä reilun kahden viikon kesäloma on ollut varmaan raskain ever, reissaamista välillä Hki-Oulu-Kuusamo-Kokkola, joka sinällään ei ole tehnyt noista viikoista raskaita vaan lähi- ja etätulevaisuuden pähkäileminen. Espanja ei ole oikein tuntunut sellaiselta maalta, että sinne osaisi kotiutua ja juurtua, vaikka fleksiibeli kulttuuri sillä onkin. Varmaan kirjoitan joskus sellaisen yhteenvedon, että mitkä jutut oikeasti kyrsivät ja mitkä eivät. On joka tapauksessa hyvin eri asia viettää jossain vieraassa maassa väliaikaisesti kuukausia tai vuosi kaksi kuin koettaa raskaamman kaavan mukaan integroitua sikäläisiin tapoihin ja varsinkin kulttuuriin. Ei sitä oikein voi olla aina vastarannan kiiski ja tehdä oman mielensä tai tottumustensa mukaan, vaan on toteltava sanontaa “maassa maan tavalla” ja yrittää omaksua maan tavat edes joissain määrin omikseen.
Erityisesti hankaluutta aiheuttaa sosiaalinen kanssakäyminen. Ongelma ei ole sen määrä tai puute, vaan laatu. Se mitä uumoilin jo vaihtovuoden aikana näyttää pitävän paikkansa: näihin kälättäjiin on oikeasti todella vaikea tutustua, kun ihmiset eivät kohtaa samalla tavalla toisiaan kuin vaikkapa nyt Suomessa. Ei sitä aina jaksa puhua vaan ruoasta, viineistä, tuttujen tutuista, jalkapallosta, julkuista tai muista epäpersoonallisista asioista, olisi mukava kun joku joskus sanoisi jotain omasta elämästään, näkemyksistään ja kokemuksistaan. Tai edes pohdittaisiin joitain asioita, mietittäisiin ja käytettäisiin harkintaa, saataisiin aikaiseksi jokin mielenkiintoinen ajatuskulku, ja siinä voitaisiin sitten pysyä yli 30 sekuntia, ennen kuin on taas pakko vaihtaa aihetta, ettei vaan kukaan kyllästy.
Nyt on vuorossa 3 päivää töitä, sitten taas vähän lomaa (kun on noita ylimääräisiä työpäiviä jonkin verran kertynyt töitä tehdessä viikonloppuisin ja lomien aikana), mennään pohjois-Espanjan rannikolle ja sitten taas pari viikkoa jotain, ennen kuin… kohta tiedetään mitä.
