Heinäkuun ensimmäinen viikko meni Pohjois-Espanjassa, Cantabrian ja Baskimaan maakunnissa. Semmoista norjamaista maisemaa, vuoria ja vihreää, paitsi että lämpötilat olivat poikkeukselliset korkeat (kuten koko Euroopassa): +30 ylittyi joka päivä eikä öisinkään nyt mitenkään viileää ollut. Samaan aikaan Sevillassa saatiin mittareihin huimat +54 astetta varjossa.
Rannat olivat tosi hienoja, ei ollut liikaa porukkaa (ts. sardiinilaatikkoefekti jäi kokematta), merivesi sopivat +23-24 astetta ja kivat metriset aallot joilla räpiköidä. Vähän tuo Prestigen haamu häiritsi, iltaisin sai oliiviöljyllä tai jollain rasvaisella ihovoiteella poistella öljyläiskiä jalanpohjista. Riippui vähän rannasta, tuulesta ja säkästä, missä niitä yllättäviä öljyesiintymiä oikein esiintyi, ja viikonloppuja myöten kunnan palkkaamat valkopukuiset henkilöt putsasivat rantoja pikkukiven kokoisista öljyläiskistä.
Yhdellä rannalla oli sellainen lampi, josta oli pieni puroyhteys mereen. Lammessa asusteli pikkuisia, noin 3-4 sentin mittaisia kaloja, jotka pikkuhiljaa valuivat tuota puroa pitkin mereen.Ongelmana oli se, että puron reunoilla oli niin vähän vettä, että kalat jäivät kuivalle maalle sätkimään. Siihen sitten pikkulapset ja lapsenmieliset hätiin pelastamaan kaloja. Suurin osa toimi paljain käsin, joillain oli ihan kunnon työvälineet (hiekkasaavi ja -lapio) apunaan, ja aikuisetkin puhuivat ääneen noille sinteille, kannustivat matkanteossa ja toruivat niitä tolloja, jotka eivät valinneetkaan hyvää reittiä vaan joutuivat kuivan maan armoille. Selkä siinä kärähti, kun ei malttanut lopettaa tätä SPR-henkistä katastrofiaputoimintaa ajoissa.
Tätä kuvaa kun katsoo niin ei uskoisi, että kyseessä on kesäyliopisto. Rakennus on entinen kuninkaiden kesäasuntola Santaderissa. 20- ja 30-luvuilla tämä seutu oli rikkaiden suosima kesänviettopaikka: kasinoita, ravintoloita, huippuhotelleja, lempeän viileä ilmasto ja sopivasti rantojakin. Santaderin ja yleensäkin koko Cantabrian alueella rakennukset ovat poikkeuksetta erittäin hyvin hoidettuja, kauniita ja suurikokoisia (ainkain verrattuna suomalaisten keskimääräiseen 37 neliötä per hlö).
![]()
Tässä rakennus löytyy Santillana del Mar -nimisestä kylästä. Nimessä on kolme asiaa, joista mikään ei pidä paikkaansa (niille jotka osaavat espanjaa: “no tiene santo, no es llano y no tiene mar”). Paikkakunnalta löytyi myös inkvisitio ja kidutus -museo, joka on kyllä ainoa museo missäallekirjoittanuttakin on alkanut pyörryttämään. Koska blogille ei ole ikärajoitusta niin en kerro tässä mitään yksityiskohtia, mutta voi vain todeta, kuinka kekseliäs ihminen onkaan miettiessään erilaisia keinoja päästää ihmisiä päiviltä hitaasti jakivuliaasti.
Baskimaan puolellakin rakennukset ja luonto ovat todella hienoja. Ruoka on espanjalaisittainkin suosittua, arvostettua ja hyvää, tosin se näkyy hinnassakin. Suosittelen syömistä jopa räkäisen ja rähjäisen näköisissä satamakuppiloissa, annokset voivat olla tosi maittavia.
ETA näkyi katukuvassa vain toisinaan. Moottoriteiden tulleissa saattoi ollayllätystarkastuksia, aseistettuja miehiä pysäyttämässä autoja ja tukimassamatkatavarat läpikotaisin. Hyvä näin, sillä aika monta terroristijärjestön jäsentä on saatu kiinni näillä pistokokeilla sekä muutamia autopommiyrityksiä estettyä.
Tässä vielä pari kuvaa kylästä ja hotellista, jossa vietettiin loman viimeiset kaksi päivää ja yötä:
![]()
“Olohuone”, hotellin sisäänkäynti
![]()
Toinen kuva aulasta
![]()
Illallisnäkymät ravintolan terassilta
Lämpötilat aiheuttivat Cantabrian ja Baskimaan alueella pienoisen hätätilan, kun runsas vedenkäyttö tyhjensi vesisäiliöt. Kaduilla, seinillä ja tolpissa oli kunnan ilmoituksia, joissa määrättiin kasvien ja nurmikoiden kastelu kielletyksi,julkiset juomapisteet toimivat vain tiettyinä tunteina, ja voi olla että paikoitellen jopa koko vesijärjestelmä on suurimman osan päivää kiinni, kuten aikaisempina vuosina joissain päin Espanjaa.
Paluumatkalla Madridiin pysähdyttiin parissa kylässä, joista jälkimmäisessä oli jotkut karnevaalit. Kesken kaiken ilmestyi näkyviin nelimetrisiä nukkeja, bändi ja sitten isopäisiä hahmoja, jotka löivät pehmeillä pusseilla pikkulapsia päähän:
![]()
Pelottavaa….
