Lisää kuvia

Julkaistu 8.01.2006

Otin toissa viikolla kameran mukaan lähtiessäni töihin ja räpsin muutamia erittäin keskinkertaisia kuvia kylästä ja työpaikan lähistöltä. Aamusta ei ollut vielä työkaverit tulleet töihin (liukuva työaika), joten ihmisiä ei näissä kuvissa sitten juurikaan näy. Parempia kuvia sitten joskus myöhemmin. Kaikista kuvista en viitsinyt laittaa suurempaa 640×480 -versiota. Ja yhden kuvan lisäsin viime vuoden viimeiselle päivälle.


Näkymää työpaikan lähistöltä 1.


Pääkallopaikka, eli työpaikkani (rumahko talo)


Työpöytä

Maisema ikkunasta ulospäin on ihan siedettävä, sillä teknologiakylä loppuun juuri tälle kadulle. Vastapäätä näkyy joku luostarin tai muun kirkkoon liittyvän rakennuksen profiili.


Näkymä ulospäin.


Näkymää työpaikan edustalta

Ja sitten voidaan siirtyä matkan varrella räpsittyihin kuviin. Ensimmäinen varsinainen nähtävyys on kirkko, tosin valo ei kuvanottohetkellä ollut parhaassa mahdollisessa asemassa. Kirkon vieressä oleva entinen asuinrakennus on oikeastaan hienompi kuin itse kirkko. Otan siitä kuvan joku päivä ihan rauhassa, esimerkiksi nousemalla ihan pyörän selästä ja kävelemällä parempaan kuvakulmaan.


Kylän kirkko

Vielä pari kuvaa kylältä: molemmat räpsästy pyörän selästä matkalla kotiin. Ensimmäinen on kylän keskeisimmän maamerkin eli “sen oudon liikenneympyrän, jossa on iso C-patsas” kohdalta kylän reunamille päin. Värikkäät rakennukset viittaavat urheilukeskukseen, joka on rakennettu rinteeseen. Pitää käydä tarkistamssa, onko siellä maauimalaa. Jälkimmäinen on otettu samasta kohtaa lähes vastakkaiseen suuntaan. Asumme kadun päässä olevan valkoisen rakennuksen vieressä.


Kylän reunamia


Yksi pääkaduista

Toisaalta outoa puhua kylästä, kun täällä on tällä hetkellä n. 60.000 asukasta - enemmän kuin suurimmassa osassa Suomen kaupungeista. Kirjoitettu historia alkaa jostain 1000-luvun alkupuolelta, mutta en saanut kertavilkaisulla kunnon käsitystä historiasta, sillä kaikki viralliset paperit, ilmoitukset, hakemukset, web-sivut sun muut ovat (tietysti) vain katalaanin kielellä.