Pari viikkoa sitten naapuri päätti kokeilla vähän kello kahdeksan jälkeen sunnuntaiaamuna kuinka hänen vasaransa, poransa ja sirkkelinsä oikein toimivat. Ja hyvinhän ne pelittivät - koko naapurusto heräsi kirkkaaseen aamunkoittoon ja aloitti touhunsa kaksi tuntia normaalia aikaisemmin. Purin kiukkuni hyppäämällä fillarin selkään ja polkemalla läheiseen luonnonpuistoon, joka on itse asiassa eräänlainen vuori. Kolme varttia jaksoin ylämäkeen ja sitten tuli stoppi. Paluu olikin sitten helppoa kun ei tarvinnut muuta tehdä kuin pelätä että toimivatkohan jarrut riittävän hyvin.
Tänään ajattelin tehdä töitäkotoa käsin, kun töissä on sen verran hässäkkä ilmapiiri, etten kokousten, palaverien ja kaiken maailman puheluiden ja kyselyiden keskellä ehdi tekemään varsinaista työtä juuri lainkaan. Metsään meni tämäkin yritys, sillä ikkunan alla elehtii kaksi varsin kovaäänistä katuporaa. Jos ei viereisen rappukäytävän piski hauku parvekkeella tai kylän karvanoppajuntit pörrää Datsuneillaan tai huippuäänekkäiksi viritetyillä mopoillaan ikkunan alla niin sitten tulee tämä.
Paikalliset ovat aivan oikeassa kritisoidessaan katutöiden organisointia. Tämäkin kävelykatu on valmistunut noin 5 kuukautta sitten, ja nyt se on jo kolmatta kertaa auki sinä aikana kun täällä ollaan majailtu. Kerran kuussa siis. Ja työmatkan varrella oleva yksi kylän vanhan keskustan pääkatu on ollut rempassa siitä saakka kun tänne on muutettu. Kolmessa kuukaudessa ovat hoitaneet katuosuudesta kolmasosan, ja nyt kun ovat sen saaneet valmiiksi niin kadun alkupää on avattu. Tätä menoa se kadunpätkä valmistuu ensi jouluun mennessä. Enää en ihmettele sitä miksi kadun varrella olevat kauppiaat ja liikkeet koettavat mainostaa suurin kyltein, että me ollaan auki.
Viime viikolla oli vieraita sieltä Suomesta. Tuplakaimani kävi vaimoineen kylässä ja toivat mukanaan vähän tuliaisia:
Jos äitini olisi sanonut minulle reilu 20 vuotta sitten aamiaislautasen äärellä, että joskus vielä joku roudaa minulle puurohiutaleita 3.000 km päästä ja vielä pyynnöstä niin olisin räjähtänyt täysisieluiseen nauruun. Mutta näin se vaan nyt on - näitä terveellisiä aamiaistarvikkeita ei täältä tahdo löytyä, eikä meikäläisen vatsa ole tottunut joka-aamuiseen kahviin ja croissanttiin. Siispä sieltä Suomesta toivotaan ruisleipää ja salmiakkiakin enemmän Pirkan luomukaurahiutaleita. Perversionsa meillä kullakin.
Nyt on taas sitten loppukuu, ja paikalliseen tapaan rahat ovat loppu. Olen tainnut tämän jo joskus mainita, mutta suurin osa Espanjan talouksista ei tahdo selvitä kuun loppuun, koska rahat tuhlataan sitä mukaan kun sitä tulee eikä sen riittämistä paljoa suunnitella. Mitäs sitä murehtimaan, kaikkihan menee kuitenkin.
Tällainen rahankäyttö heijastuu jopa liikenneonnettomuustilastoihin: loppukuusta on aina vähemmän kolareita kuin kuun alussa tai keskipaikkeilla, ja tämä johtuu siitä että kun ei ole enää rahaa niin ei ole varaa bensaan tai ulkoilemiseen (ravintolat, baarit, elokuvat, muut viihdepläjäykset). Ja siksi tilastollisesti merkittävä osa ihmisiä jää kotiin, ja siksi noita onnettomuuksia sattuu vähemmän.
Meikäläisillä tämä loppukuun tilanne nyt on johtunut vähän muista syistä kuin suunnittelemattomuudesta. Tähän on kuitenkin tulossa muutos, sillä parempi puolisko otti ja sai töitä - aloittaa ensi viikolla siellä missä halusikin. Vielä pitää kituutella ensi kuun loppuun, sitten helpottaa. Voin sitten ostaa ulkoisen kovalevyn, jota olen hinkunut puoli vuotta. Ja pääsen kokeilemaan uusia audio-ohjelmia sekä niillä miksaamista.
