Laskiaistiistai oli ja meni. Samalla meni koko helmikuu enkä ehtinyt mitään tänne blogiin kirjoittaa. Juuri kun olin saanut uusia lukijoita ja mukavaa palautetta olen sitten niin kiireinen tai muutoin väsynyt, etten ole saanut tekstiä aikaiseksi. Tapahtumaköyhää elämä ei kuitenkaan ole ollut, vaikka aika paljon se työn ympärillä pyöriikin.
Ensimmäinen erikoisuutinen on se että meillä on nyt sitten se Internet-yhteys. ADSL-laatikko tuli ja viikkoa myöhemmin myös koodit, jolla yhteys lähti pelittämään. Nyt on sitten ainakin teoriassa 20 Mbs yhteys (todistettavasti ainakin 14 Mbs tulee läpi).
Toisekseen, palasin tietyssä mielessä lapsuuteen aikaan ennen teini-ikää. Loppukuusta pankkitili ryhtyi yllättäen näyttämään ikäviä lukemia. Samalla lompakkokin tyhjeni ja vielä eilen (palkkapäivänä) varallisuuteni oli huimat 3,84 euroa. Siis käteisvarat ja pankkitili yhteensä. Sillä ei hirmuisesti juhlittu, ja nyt on siis alkanut ankara säästökuuri.
Eipä ole meikäläisen taloudellinen tilanne ollut tällainen sen jälkeen kun ensimmäinen työpaikka tuli hankittua kaksikymmentä vuotta sitten (tai itse asiassa sen hankki hyvä ystäväni Kalle puhumalla minut kapakkapianistiksi Oulun legendaariseen Café Lillemoriin - paikkaan jossa kaupungin hämyisimmät tyypit viettivät iltojaan, pyysivät aina sen saman "House of the rising sun":in, paikkaan jonka pianon koskettimistolla loiskui olut, ja samaisen pianon sisältä löytyi tuoppien lisäksi haarukoita sekä veitsiä - jokaisen keikan jälkeen pistin kaikki vaatteet pyykkiin sekä painuin itse pariksi tunniksi saunaan jotta saisin kaiken asiakkaiden tuottaman tupakansavun, syljen, hienhajun ja olutroiskeet jotenkin karistettua yltäni).
Kävin toistamiseen Madridissa työreissulla, ja paluumatkalla taisi tulla tehtyä jonkinlainen ennätyskin. Lounas venähti mukavassa seurassa ylipitkäksi, enkä ehtinyt alkuperäiselle paluulennolle sitten millään. Tämä ei tuottanut ongelmia sillä bisnesluokan lippuja voi vaihtaa helposti yhdellä puhelinsoitolla. Se lippu vaihtui oikeastaan liiankin helposti - ehdin vain kysäistä että onkohan seuraavalle lennolle paikkoja niin neiti jo vastasi että hyvä herra, lippunne on nyt sitten vaihdettu.
Tämä lounas venähti kuitenkin niin pitkäksi, että teki tiukkaa ehtiä siihen myöhäisempäänkin lentoon. Kun lopulta sain taksin, kello näytti armottomasti siltä että joutuisin pian soittamaan uudestaan lentoyhtiöön ja pyytämään vielä myöhäisempää lentoa. Aikaa kun oli jäljellä enää 44 minuuttia koneen lähtöön, ja sitä ennen pitäisi ehtiä lentokentälle, tehdä check in, kävellä turvatarkastukseen ja jonottaa metallinpaljastimien läpi, ja sitten vielä etsiä oikea porttikin ennen kuin se sulkeutuisi todennäköisesti ainakin 15 min ennen lähtöaikaa. Madridin lentokenttä kun ei ole maailman pienimpiä paikkoja, joten noihin matkoihin saattaa hurahtaa tovi jos toinenkin.
Normaalisti matka keskustasta kentälle kestää ei-ruuhka-aikana noin 20 minuuttia, joten todennäköisesti check-in -tiski olisi jo suljettu kun pääsisin kentälle. Matka meni kuitenkin räntäsateesta huolimatta joutuisasti, eikä bisnes-luokan luukulla ei ollut jonoa (lento suljettiin juuri nenäni edestä mutta päästivät kuitenkin vielä sisään vaikka en edes ruinannut).
Muistakin protokollan mukaisista muodollisuuksista (kuten turvatarkastuksesta) selvisin yllättävän rivakasti, ja lopulta koko matka keskustasta aina lentokoneen portille kesti tasan 19 minuuttia. Ottaen huomioon että Madrid on miljoonakaupunki ja sen lentokenttä kooltaan sen mukainen, tämä suoritusaika on mielestäni ällistyttävän lyhyt. Tässä ajassa en olisi ehtinyt Helsingin keskustasta välttämättä edes Vantaalle.
Sitten paikallisuutisia. Viime viikkojen kestoaiheita ovat olleet teinien väkivalta. Uusin villitys on kuvata kännykän kameralla kun muu osa jengiä hyökkää täysin ulkopuolisen henkilön kimppuun (yleensä julkisella paikalla eli kadulla) ja sopivassa määrin tönii, lyö ja potkii tätä sattumalta paikalle eksynyttä yksilöä. Näitä järjettömiä videoita sitten vaihdellaan kavereiden kesken ja kilpaillaan kai siitä, kuka on saanut "hienoimmat" otokset tallennettua.
Se mikä pistää ihokarvat pystyyn on se että nämä väkivaltateot tehdään puhtaasti hauskanpidon vuoksi. Muutama kuukausi sitten kansakuntaa järkytti sellainen erikoistapaus, että täysin "normaaleista" perheistä tulevat teinipojat (ei aikaisempaa rikollista taustaa tai rekisteröityä häiriökäyttäytymistä) ihan huvin vuoksi alkoivat pahoinpidellä täysin harmitonta kadulla asuvaa iäkästä naishenkilöä, ja kun saivat jostain käsiinsä palavaa nestettä, ottivat ja polttivat hänet elävältä. Pankkiautomaatin turvakamera tallensi tapahtumat, ja nyt mietitään että miksi tällaista tapahtuu.
Toisekseen koululaitos on huolissaan opettajiin kohdistuneista uhkauksista sekä fyysisistä että psyykkisistä väkivallanteoista. Toivottavasti tilanne ei pääse pahenemaan yhtä pitkälle kuin Pariisin lähiöissä, joissa kuulemma joissain paikoissa joudutaan ohjaamaan oppilaat metallinpaljastimen ja turvatarkastuksen läpi ennen kuin pääsevät sisään koulualueelle.
Olisikohan niin että paikallinen uutistarjonta on vielä enemmän skandaalihakuista ja keskittyy yksittäisiin tapahtumiin, vai olisiko yhteiskunta täällä niin paljon väkivaltaisempi kuin siellä Suomessa? Koen oloni täällä suhteellisen turvalliseksi, jopa turvallisemmaksi kuin Helsingissä, jossa täytyy pelätä epämääräisesti käyttäytyviä narkkareita ja erityisesti aggressiivisia humalaisia mieshenkilöitä. Taskuvarkauksia ja ryöstöjä sattuu täällä aivan varmasti enemmän, mutta että ihan satunnaiset ohikulkijat joutuisivat pahoinpitelyn kohteeksi…?
