Ei tullut jääkiekon maailmanmestaruutta mutta Euroviisujen tulos yllätti myös paikalliset ihmettelemään, että mihin tämä maailma on oikein menossa. Heti lähetyksen jälkeen alkoi Euroviisupuinti, jossa kiivaasti kommentoitiin Espanjan huonoa menestymistä. Vaikka kisaan oli laitettu maata edustamaan jo miljoonia myynyt tyttökvartetti, lopputulos oli varsin surullista katseltavaa. Ja ihan syystäkin ihmeteltiin, että miksi tällaisia kokemattomia epäartisteja pistetään noin kuumille lauteille suoraan lähetykseen, kun ei edes peruslaulutaitoa löytynyt. (Lordin show’ta kyllä arvostettiin, siinä oli asennetta ja "ainakaan esityksen aikana ei nukuttanut".)
Mielestäni syynä on sama ongelma mikä vaivaa muutoinkin paikallisia kulttuurimarkkinoita: pelataan aina varman päälle, kopioidaan vanhoja tuttuja kaavoja tai ulkomaalaisia menestyssarjoja (täällä on tai on ollut paikalliset versiot Teho-osastosta, Famesta, PopStarsista ja poliisi- ja toimittajasarjoista yms.). TV- ja levy-yhtiöt laskelmoivat "varmojen" vajaan, eikä menestystä synny vaikka markkinointiin laitettaisiin vaikka kuinka älyttömästi rahaa.
Muutama viikko sitten alkoi uusi TV-sarja, johon oli palkattu useita julkkiksia ja varman päälle tehty käsikirjoitus. Jo toisen jakson jälkeen sarja hyllytettiin, kun tavoitteiksi asetettuja katsojalukuja ei saavutettu. Koko tuotantohenkilöstölle ja näyttelijöille surutta kenkää kun ei tule tarpeeksi mainostuloja. En tiedä kuinka pitkään tuota sarjaa suunniteltiin ja valmisteltiin, mutta koko se työ on mennyt nyt hukkaan, kun sitä menestystä ei heti tullut.
Jos näin olisi toimittu myös Suomessa niin tokkopa olisi voittoa tullut. Tulee mieleen sellaiset asiat kuin rohkeus (tosin eihän Suomella ollut Euroviisuissa mitään hävittävää, ei edes kasvoja :-), uusiutumiskyky, kokeellisuus ja varman päälle pelaamisen välttäminen. Näillä eväillä syntyy tulosta, jos ei mikään muu auta.
Lordi on saanut täälläkin palstatilaa. Jo ennen kisoja hirviöt aiheuttivat jonkinlaista hämmästystä, mutta varsinaisen finaalin jälkeen seurueen voitto pääsi pääuutislähetykseen sekä ainakin El País -lehden etusivulle (tosin vain maininta ja kuva, loppuartikkeli oli sitten kulttuuri- ja TV-sivuilla). Itse show’n ja menestyksen lisäksi mainittiin yhtyeen hyvä ja kohtelias käytös kisojen aikana sekä kovan työn takana ollut katkeamaton roolipukeutuminen (tekivät siis edustustöitä ihan tosissaan). Lehdessä kerrottiin myös Yleisradion haluttomuudesta osallistua pyroteknisiin kuluihin, suomalaisten omasta epäröinnistä ja protestoinnista Lordia vastaan että jopa itse presidenttiä oli pyydetty apuun kun monstereita ei saatu kammettua pois edustuskoneesta.
Luulin, että se jääkiekkokisoista ja näistä Euroviisuista tuttu "ei me kuitenkaan voiteta" -mentaliteetti olisi vain suomalaisten harrastamaa kansalliskulttuuria, mutta ei. Olin työkaverin kavereiden kanssa katsomassa "vuosikymmenen tärkeintä" tapahtumaa eli FC Barcelonan ja Arsenalin Mestareiden liigan loppuottelua. TV:n ääreen oli asetettu metritolkulla purtavaa ja juotavaa sekä toistakymmentä fanaattista jalkapallofania.
Kun ottelua oli pelattu vasta puoli tuntia ja tilanne 0-0, rajujen kannustushuutojen ja joukkueen hymnin soittamisen ja laulamisen välistä alkoi kuului hiljaista muminaa tyyliin "nyt menee huonosti, ei me voiteta, pahalta näyttää"… ja tämä on kuulemma yleistä: hurjasta metelöinnistä ja uhoamisesta huolimatta omaa joukkuetta epäröidään ja voitosta ei olla lainkaan varmoja, vaikka joukkue hallitsisikinpeliä.
Voitto kuitenkin tuli, ja samalla meni yöunet. Juhlintaa kun ei harrasteta vain kotona neljän seinän sisällä, vaan sitä on rynnättävä remuamaan kaupungille. Keskustaan kokoontuneet kansalaiset eivät olleet ainoastaan nuoria miehiä vaan joukossa oli huomattava määrä kauniimman sukupuolen edustajia, ja miehetkin suurimmaksi osaksi selvin päin. Kuohuviiniä kyllä virtasi ja suihkusi ylt’ympäriinsä, mutta enemmän ehkä visuaalisena efektinä kuin humaltumismielessä. Ihmisiä kiipesi liikennemerkkien, liikennevalojen sekä katulamppujen päälle (jälkimmäiset ovat melkoisen korkeita, yli 10 metrisiä tolppia), fanit huusivat ja lauloivat, rummuttivat ja tanssivat kaduilla. Tästä syystä kaikki keskustan pääkadut oli suljettu, ja kauempana kaartelevat autoilijat, skootteri- ja mopomiehet sekä ja moottoripyöräilijät laulattivat kuorossa torviaan. Näkyipä jotkut kiivenneen auton konepellille tai katolle istuskelemaan samalla kun samaisella kulkupelillä kaahattiin Barcelonan kunniaa kailotellen ja lippuja liehutellen. Väkijoukossa saattoi yhtäkkiä syntyä epämääräistä liikehdintää ja saman tien keskelle epäilyttävä tyhjä aukio, josta kaikki pyrkivät poispäin. Ja sitten räjähtää… käytetyt pommit olivat sen verran voimakkaita, että jopa 100 metrin päästä sen aiheuttama äänenpaine tuntui korvissa (siksi tietty tulpat päässä). En nähnyt kenenkään vahingoittuvan, eikä loukkaantuneiden määrästä ei ole tarkempaa tietoa mutta kyllä niitä hälytysajoneuvoja oli melkoisesti liikkeellä.
En tiedä toimiiko seuraavat linkit millään selaimella, mutta pistän ne silti tähän. Kyseessä on 3 audio- ja 3 videoclippiä (audio: .amr / video: .3gp) mitkä rästin kännykällä tuosta riehakasta. Laadut ovat mitä sattuu, mutta ehkä niistä saa jonkinlaisen kuvan siitä minkälaista siellä oikein oli:
Ainakin Mac toistaa nuo nätisti, mutta ne täytyy ensin ladata kovalevylle (selain ei tunnista noita tiedostomuotoja - en nyt ehdi tähän hätään etsimään sopivia konversio-ohjelmia jotta nuo filet saisi auki standardiselaimilla ja -ohjelmilla).
Tämä hulinointi ei kuitenkaan riittänyt, vaan näyttävät bileet piti tietty pitää kun joukkue saapui Pariisista takaisin kotikonnuille. En enää jaksanut raahautua paikalle, mutta vilkaisin silmäkulmasta TV-lähetystä stadionilta, jonne juhlinnan virallinen osuus oli järjestetty. Ilotulitusten ja muun perushäppeningin lisäksi sinne oli rakennettu melkoiset valo- ja lasershowt, paikalle oli roudattuoikea sinfoniaorkesterikin, joka säesti eri laulajia ja soitti tietty taas tuhannen kerran sen pirun joukkuhymnin, joka oli tullut varsin tutuksi viimeisen 24 tunnin aikana. Esiintyjiä oli varmaan satoja, erilaisia koreografioita ja visuaalisia ohjelmanumeroita, tulilla rakennettuja muodostelmia ynnä muuta ynnä muuta, aivan kuin olympiakisojen avajaisseremoniaa olisi katsellut.
