Afrikka on etelässä

Julkaistu 21.06.2006

Sain eilen postin mukana vihdoinkin läjän aikakausilehtiä, jotka olivat kadonneet jonnekin välillä Helsinki - Cerdanyola. Jotkin kappaleet tulivat vaivaiset 2 kk myöhässä ja vieläkin muutama numero puuttuu. Postin palvelu on mitä sattuu, enkä ole ainoa jolle tällaista tapahtuu.

Työkaverille tulee Isosta Britanniasta yksi viikottain ilmestyvä lehti, joka jaetaan hänelle noin 6-9 viikon välein. Jotenkin vaan ne numerot “jäävät” jumiin johonkin järjestelmän rattaisiin, ja sitten kertarysäyksellä tulevat perille. Niillä on varmasti jokin Ö-lokero, joka tarkistetaan vasta sitten kun se on täyttynyt eikä enempää epämääräisiä aikakausilehtiä sinne enää mahdu. Tulevat sitten kerralla kaikki puuttuvat numerot (jos tulevat). Varsin erikoista toimintaa.

En oikein uskalla ajatellakaan, mitä kaikkea on mahdollisesti jäänyt kokonaan saapumatta. Siispä suosittelen, että Espanjan postilaitokseen ei ole luottamista. Älkää lähettäkö mitään tärkeää tai oleellista tänne postitse, sillä se saattaa hävitä matkalla. Ei auta vaikka olisi kirjattu - se on yksi niistä asioista ja ilmiöistä, joita sanoisin täällä turhiksi.

Muita ovat:

  • autojen suuntavilkut
  • nopeille ja hitaille uimareille tarkoitetut uintiradat
    viimeksi vetelin pelkillä potkuilla lähes kolminkertaista vauhtia muihin verrattuna, ja kyseessä oli “nopeiden” rata
  • parkkisakot
    sain sellaisen jonkin aikaa sitten matkustaessani vuokra-autolla. Ilmoitin tästä tunnollisesti vuorkafirmaan, josta sanoivat että kun sakko saapuu niin se ohjautuu automaattisesti meikäläisen kotiosoitteeseen. Soitin vielä pikavoitossa mainittuun numeroon kysyäkseni lisätietoja, että voiko sitä maksaa jossain manuaalisesti määräaikaan mennessä, sillä jos sen maksaa alle 30 vrk kuluessa niin saa 30% alennuksen. Sanoivat että pitää odottaa että se sakko tulee kotiin, ja vieläkin sitä siis tässä odotellaan. Aikaa on kulunut jo yli 3 kk, mutta ei kai tässä mikään kiire ole.
  • nopeusrajoitukset
    tähän tulee kohta muutos kun liikenteessä otetaan käyttöön pisteet.
  • ekologia
    tutkimuksen mukaan 80-90% kansasta kannattaa sitä, mutta vain 15% on tehnyt jotain konkreettista sen eteen viimeisen vuoden aikana (ts. muuttaa käyttäytymistään ja kuluttamistapojaan tms.)
  • säästäminen
    kaikki pitää kuluttaa heti eikä mitään jätetä huomiselle. Kuluttaa täytyy ja paljon, muuten ei voi olla onnellinen
  • useimmat aikataulut
  • poliittinen dialogi
    hallitus ja oppositio ovat aina toisiaan vastaan, oli asia sitten mikä tahansa ja argumentit mitä tahansa. Edes terrorismin ehkäisemisessä ei olla samoilla linjoilla, vaan erittäin jyrkästi ollaan eri mieltä muttei kuitenkaan ehdoteta vaihtoehtoja. Kunhan ollaan vastaan ja käytetään poliittisen pelin nappuloina satojen tapettujen ja murhattujen tuhansia omaisia. Erittäin rumaa peliä enkä lainkaan ihmettele, että yli 70%:lle kansasta pitää politiikka on täyin samantekevä ilmiönä.
  • jatkoa edelliseen: asioihin vaikuttaminen
    vasta kun ollaan tyytymättömiä, valitetaan ja protestoidaan, mellakoidaan ja marssitaan. Mutta ei osallistuta asioiden valmistamiseen. Surkuhupaisea esimerkki on Madridin uuden terminaalin lähistöllä asuvat asukkaat, jotka nyt protestoivat lentoliikenteen synnyttämää melua vastaan. Varmasti satojen miljoonien eurojen arvoinen lentokenttä suljetaan yli 10 tunniksi joka päivä, jotta 10.000 ihmistä saavat nukkua yönsä rauhassa. Olisi varmaan kannattanut yrittää vaikuttaa asiaan ennen kuin koko pulju on jo pystyssä ja vihitty käyttöön. Samoin naapurikylässä protestoivat ja vaativat, että moottoritie pitäisi siirtää kauemmaksi, kun se häiritsee muutaman kerrostalon asukkaita.

Postin toiminnasta tulee sellainen olo että sitä asuisi jossain banaanivaltiossa. Eikä tätä tunnetta lainkaan vähennä se, että työpaikalla on lähes päivittän sähkökatkoksia. Yleensä ne johtuvat rakennuksen huonosti tehdyistä sähkötöistä ja varsinkin sähkökapasiteetin aliresurssoinnista (liian pienet piuhat). Tänään tosi meni sähköt koko alueelta yli tunniksi. Alue on surkuhupaisesti “teknologiakylä”, jonne ei saa riittävästi sähköä eikä sinne tahdo saada kunnon nettiyhteyksiäkään. Hyvä että on sentään juokseva vesi ja puhelin.