Ei uskoisi kuinka hillittömäksi saattaa kulttuurinälkä kasvaa, kun ei ole päässyt aikoihin konsertteihin tai teatteriin. Viimeisestä elokuvakäynnistäkin on jo kuukausia, osittaisena syynä ankeat työajat ja viikonloppuina on sitten niin poikki ja väsynyt, ettei oikein millään viitsi ruuhkaisiin rientoihin rynniä.
Täällä Kataloniassa on myös kovin vaikea löytää espanjankielisiä teatteriesityksiä. Nyt kun tuli yllättäen vastaan jopa kaksi kiertueella olevaa projektia, hankittiin liput tietty molempiin ja niinpä tässä on muutaman päivän sisään nähty kaksi näytelmää ja ihan selvällä espanjan kielellä.
Ensimmäinen oli neljän tunnetun näyttelijän projekti, joka oli ehkä toiseksi huonoin ikänäni näkemäni näytelmä (huonoimpana muistan Ruotsalaisen teatterin Taru Sormusten Herrasta, josta melkein käveltiin kavereiden kanssa kesken ulos mutta siedettiin sitten sivistyneesti ihan loppuun saakka). Ei siis auta vaikka olisi mukana isoja nimiä. Luulen ihan oikeasti, että kokenut ammattiteatteriporukka voisi tehdä ja treenata saman näytelmän parin päivän aikana - käsikirjoitus mukaan lukien. Täysin kaavanmukaista ja ennalta-arvattavaa toimintaa, ja näyttelijätkin tekivät työnsä rutiininomaisesti.
Mutta kokonaisuutena ilta oli kuitenkin tosi kiva, sillä onhan kehnonlainekin kulttuurianti sentään parempi kuin ei mitään (lukuunottamatta tuota toista edellämainittua näytelmää). Ja porukalla mentiin sitten läheiseen baariin, jossa olikin baaritiskin sijaan oluthanat joka pöydässä erikseen. Siitä piti sitten itselle kaataa sitä mukaan kun janoa riittää - lasi käteen ja hanan alle, hana auki ja lasi täyteen, puolilleen, vähällä tai runsaalla vaahdolla ihan oman maun mukaan. Olisi siinä alkoholisteilla ongelma että miten pitää juominen kurissa ja kuinka estää toimimasta Homer Simpsonin tapaan ja välttää pistämästä suuta suoraan hanan alle…
Eilen päästiin sitten ihan Katalonian kansallisteatterin isolle näyttämölle. Hieno uudehko rakennus ja muutoinkin hienot puitteet. Näytelmä oli jo paljon parempi (kässäri siis), mutta jotenkin ohjaus tuntui ankealta ja kömpelöltä, jota eivät tälläkään kertaa näyttelijät voineet pelastaa, kokemuksestaan ja ammattitaidoistaan huolimatta. Tai sitten ehkä ne eivät olleetkaan niin hyviä näyttelijöitä kuin mihin on tottunut (Q-teatterin, Hkin kaupunginteatterin, Ryhmäteatterin, KOMin, Kansallisteatterin ja muutamien pienten teatterien esitykset tuntuvat lähes poikkeuksetta näihin kokemuksiin verrattuna hurjan korkeatasoisilta).
Mutta mutta, näytelmä siis oli ihan OK ja ilta muutoinkin kiva, mutta vähän rasitti että istumatilaa oli vähemmän kuin halpalentoyhtiöiden koneissa. Ja teatterinautintoa jonkin verran verotti mattimyöhäiset, jotka tipsuttelivat sisään jopa puoli tuntia esityksen alkamisen jälkeen. Ei se muutoin olisi kai häirinnyt mutta kun satuttiin juuri istumaan oven vieressä ja lattia vielä narisi hyvin kuuluvasti.
Taisi olla yleisön joukossa myös virtsarakkohäiriöisiä kun muutamat ramppasivat ulos ja sisään useamman kerran näytelmän alkupuolella. Piti todellakin keskittyä näytelmään ja yrittää pitää selän takana kuuluva hiippailu ja oven pauke poissa mielestä. Repliikeistä jäi kuitenkin neljännes kuulematta kun näytös oli todennäköisesti myyty Barcelonan keuhkovammaliitolle, sillä paikalla oli melkoinen määrä erittäin ammattitaitoisia yskijöitä.
Näistä kommenteista huolimatta oli todella nautinnollista päästä pitkästä aikaa katsomaan näytelmää, joka ei ollut komedia tai muu (ylikaupallinen) hupailu.
