Matkalla, osa 3

Julkaistu 24.10.2008

24.10.2008 Dubai joskus 01:30 aikoihin

Messut onnistuneesti ohi. Aika poikki on olo, 5 päivää putkeen puhumista ja selittämistä, jalat muusina ja aivot lohkoperunoina. Laatikollinen käyntikortteja eli ihmisiä, joihin pitäisi lähipäivinä olla yhteydessä. Töitä siis piisaa moneen suutaan, Saudi-Arabiakin kutsuu vajaan 3 viikon päästä, toivottavasti ehditään hoitaa viisumit siihen mennessä. Pienen ongelman aiheuttaa se, ettei Virossa eikä Suomessa ole vielä toimivaa suurlähetystöä, joten Jouko joutuu anomaan viisumiaan Tukholmasta käsin. Ja sinne on siis toimitettava alkuperäinen passi ja käydä allekirjoittamassa papereita sun muita. Ei ole turhan helpoksi tätä tehty. Tosin kuulin että jos kyseessä olisi nainen niin viisumin saa vain ja ainoastaan aviomiehen kirjallisella luvalla. Ja jos ei ole naimisissa ja on alle 35-vuotias niin viisumia ei saa sitten millään.

Täällä Arabiemiirikuntien liitossa töitä tehdään todellakin olan takaa Siis ne ulkomaalaiset tekevät. Taksikuskit ajavat 84 tuntia viikossa, raksoilla taitaa olla sama tahti. Ja parturit ovat puolenyön aikaan auki viikon jokaisena päivänä, tai ainakin tällä viikolla on ollut näin.

Taksien kanssa tulee ihan hyvin toimeen jos hoksaa, etteivät kuskit juurikaan osaa englantia, vaikka niin antavat ymmärtää. Toissailtana oli tarkoitus vain heittää kamat hotellille ja jatkaa matkaa samalla taksilla jonnekin syömään, mutta homma tyrehtyi siihen kun auto lähti alta heti oven suljettua, vaikka juuri oli rautalangasta väännetty ja elekielin esitetty, että tullaan takaisin 10 minuutin kuluttua, halutaan jatkaa matkaa ja kaikkea muuta. Kuuden päivän taksiajelujen jälkeen saldo on kutakuinkin seuraava:

  • kaksi on osannut välttävää englantia
  • yksi on tiennyt missä hotelli sijaitsee
  • kun on kertonut viereisen loistohotellin nimen niin silloin yli puolet on osannut neuvomatta lähiseudulle (kyseessä on keskustan alue, ei mikään syrjäseutu)

Webbisivut ovat välillä yllättäneet. Tässä alla esimerkki siitä miltä Google näytti pari päivää sitten:
Google in Dubai

Ja lopuksi vielä äskettäin kokeilemani flickr:
Flickr in Dubai

Neuvoteltuani ystävällisesti 45 minuuttia yhdysvaltalaisen matkayhtiön kanssa lentolipuistani sain kuin sainkin paluumatkan järjestettyä. Lufthansa kun oli peruuttanut paluumatkani Frankfurtista Barcelonaan, sillä heidän tietojensa mukaan en ole tänne lentänyt. Joten kun menomatka oli käyttämättä, paluumatka pyyhittiin automaattisesti yli. Tämä siitä seuraa kun antaa Qatarin lentoyhtiön varata myös Euroopan sisäiset lennot, ja matkan myyjänä toimii joku jenkkifirma. Lennolle tuli hintaa enemmän kuin oli odotettu, sillä varmaankaan 50 minuutin puhelu Dubaista Espanjan kautta Yhdysvaltoihin kännykällä ei nyt ihan ilmaista ole. Mutta takaisin on päästävä, melkeinpä kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä.

0 kommenttia artikkeliin “Matkalla, osa 3”

  • No comments yet.

Kirjoita kommentti





For spam detection purposes, please copy the number 2631 to the field below: