Tapas-blogi

Matkalla Suomesta takaisin Espanjaan uudenvuoden jälkeen aloin voida huonosti. Lentojen aikana pystyin jotakuinkin nukkumaan, ja heti perille päästyäni ja Aleksin kanssa leikittyäni painuin pariksi tunniksi nukkumaan. Univelkojakin oli kertynyt sen verran että tämä tuli ihan tarpeeseen.

Olo ei kuitenkaan tästä juuri parantunut, ja illemmalla tuli yllättäen sellainen olo että voisi olla aiheellista talsia WC-ympäristöön. Ihan en perille ehtinyt kun jo laatta lensi reilun metrin kaaressa pitkin lattiakaakeleita. Meni hyvät edellisillan pitsat ihan hukkaan.

Onni onnettomuudessa oli, ettei tämä tapahtunut muutamaa tuntia aiemmin lentokoneessa. Siinä olisi ollut kanssamatkustajilta anteeksipyytelemistä enemmän kuin olisi ollut rahkeita.

Olo parani, mutta vatsaflunssa tai muu virus piti allekirjoittaneen vielä kaukana kaikesta syömiseen liittyvästä. Joten seuraavana päivänä olo oli jotakuinkin heikko. Aamulla siinä sitten tukka sekaisin pyjamassa paketoin joululahjoja - täällähän ei ole perinteisesti joulupukkia vaan viisaat itämään tietäjät, jotka tuovat lahjat loppiaisen vastaisena yönä. Muukin talon väki oli viikonloppu- ja kotiasusteissaan (pyjamat ja kylpytakit päällä, tukat sekaisin), kun ovikello yllättäen soi.

Joku avasi oven ja sisään ryntäsi ponnekkaalla vauhdilla viiden miehen seurue johtajanaan perinteiseen papinkaapuun pukeutunut mies, jolla oli luonnollisen kokoinen Jeesus-lapsi sylissään. Tai siis meille ei-katolisille se oli nukke. Seurue hyökkäsi olohuoneeseen, jossa niitä lahjoja olin paketoimassa, ja siinä se pappi sitten alkoi siunaamaan asuntoa. Liturgiat käytiin nopeasti läpi, puhetta tuli kuin konekivääristä, kai siinä jotain siunattua vettäkin heiteltiin nurkkiin, ja lopuksi vielä kaikkien läsnäolijoiden piti suudella tätä nukkea kun se kerran oli Jeesus-symboli tai jotain. Ehdin hetken miettiä että pitäisikö tai voisiko meikäläinen jättää tämän väliin, vääräuskoinen kun olen ja vielä todennäköisesti jonkun vatsaflunssaviruksen kantaja, mutta sen verran tomerasti sitä nukkea tarjottiin naaman eteen että päädyin, että poliittinen korrektius voittakoon.

Jos siis vuoden alussa törmäsitte Madridin eteläosissa Jeesus-nukkea kantavaan pappiin, joka tyrkkää sen kasvojenne eteen suutelemista varten, niin toivottavasti väititte oikeaa polvea.

Myöhemmin kävi vielä mielessä, että onneksi lensi se laatta edellisenä päivänä. En ole sen koommin uskaltanut miettiäkään, mikä olisi ollut papin ja seurueen reaktio, jos lasti olisi päättänyt tulla ulos juuri sillä hetkellä kun tätä nukkea tarjottiin suudeltavakseni.