Tapas-blogi

No niin, muutto on saatu 80% hoidettua, vielä pitäisi saada kaikki ripustettava paikoilleen. Puuttuvat siis verhot, taulut ja matot (joita ei tosin ripusteta vaan ihan perinteisesti asetellaan lattialle).

Olen muuttanut elämäni aikana 26 kertaa ja asunut 21 eri osoitteessa. Kaikkiin aiempiin muuttoihin verrattuna tämän on ollut kyllä kaikista raskain ja stressaavin. Syystä että nyt muutti yhden sijasta 3, ja samaan aikaan piti synkronoida asunnonhankinta, muutto, päiväkodin etsintä, ja tietty päivätyö. Aikaa pakkaamiseen ja purkamiseen ei kauheasti ollut, joten käytettiin lähes täyden palvelun muuttofirmaa, joka siis purki kalusteet, pakkasi kaiken, kantoi autoon, ja toisessa päässä sitten koko ruljanssi toisin päin. Tosin tavaroita eivät paikoilleen asetelleet, sillä esim. uuden asunnon keittiön kaappitila oli sen verran erilainen, ettei välttämättä samaa logiikkaa voinut millään käyttää.

Tästäkin huolimatta muutto oli siis raskas. Muuttofirma oli arvioinut hommat alakanttiin, josta johtuen pakkaaminen saatiin valmiiksi 6 tuntia aikataulusta jäljessä. Kello 23 illalla saatiin kaikki asunnosta ulos, jonka jälkeen söin pari leipää lounasiltapalaksi ja hyppäsin kiireesti auton rattiin kellon näyttäessä lukemaa 20 yli yhdentoista.

Edessä oli taipale Madridiin, 636 km joka on noin 6 tunnin ajomatka. Perillä minun pitikin olla vähän kuuden jälkeen, sillä autosta piti purkaa pari matkalaukkua, käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja olla ennen klo 8 lentokentällä, sillä seuraavana aamuna oli Pohjois-Espanjassa pari tärkeää tapaamista.

Ihan nukkumatta koko yön ajomatka ei meikäläiseltä onnistu, joten mietitytti että mitenköhän tässä nyt ehditään. Matkaan menee pienillä yöunilla helposti yli 7 tuntia, ja aikaa oli vain reilu 6. Kiireen lisäksi päälle iski melkoinen haikeus: kolmen ja puolen vuoden asumisen jälkeen oman kodin näkeminen typötyhjänä ja oven kiinni painaminen viimeistä kertaa tuntui melkoisen suurelta muutokselta. Tippa silmässä auton rattiin, mittari sataan kolmeenkymppiin ja baanalle.

Neljä kertaa jouduin pysähtymään: tankkaamaan, kaksi kertaa nukkumaan (yhteensä 35 min) ja vielä kerran piti stopata keskellä moottoritietä kun silmiä kirveli väsymyksen vuoksi niin hitosti, etten enää kyyneltulvan takaa ja siristelyjen lomasta nähnyt tietä. Ja oli vielä yökin. Pidin kuitenkin huolta ettei vauhti tippuisi alle 130:n (silloin kun se on kutakuinkin sallittua) ja perille pääsin tasan kello 6.00, MEWin Comforting Soundsin soidessa taustalla. Se taisi pureutua johonkin syvälle aivojen muistisolukkoon, tämä kappale yhdistettynä edellisen elämänvaiheen ja Barcelona-kauden taaksejättämiseen.

Auton purku, nopeasti punkkaan nukkumaan 30 min ja sitten taas ylös ja kentälle. Ensimmäinen palaveri meni ihan hyvin ja tolkuissa oloissa, mutta lounaan jälkeen väsymys iski niin pahasti että nuokuin ravintolan terassilla nojaten käsivarteen (omaani) pitäen silmiä kiinni aurinkolasien suojassa. En kuitenkaan pystynyt kunnolla torkahtamaan edes 5 minuuttia, joten kun saavuin seuraavaan tapaamiseen ei puhe enää kunnolla luistanut, ajatuksesta nyt puhumattakaan.

Jostain sitä sai sen verran energiaa kaivettua että itse tapaaminen loppuasiakkaan kanssa menikin vallan sutjakkaasti ja hyvällä rennolla meiningillä, ainakin omasta mielestäni. Eikä kukaan tuijottanut minua hämillään tai vaivautuneena, joten eiköhän se mitä suusta tuli pysynyt normaalin käytöksen ja liiketapaamisprotokollien rajoissa, Luulisin. Ja toivon.

—-

Sillä aikaa kun nuokuin Baskimaassa ravintolan terassilla lähes katatonisessa tilassa, muuttofirma puskee töitä Madridissa ja kantaa laatikoita asuntoon. Siellä Estrella siskonsa kanssa koordinoi miesten työskentelyä siihen saakka kunnes mummolasta tulee puhelu joka katkaisee hommat. Isoäiti oli avannut asuntonsa oven ja mennyt rappukäytävään jotain asioita toimittamaan… ja 3 sekunnin päästä takaa oli kuulunut oven iloinen kolahdus sen mennessä kiinni. Aleksi kun on oppinut sulkemaan kaikki näkemänsä ovet, ja tällä kertaa hän sulki mummonsa ulos itse jäädessään asuntoon.

Alkoi hirveä huuto, lapsi kun ei ole ollut 100% yksin vielä koskaan. Ovea ei saatu naapurilla olleella vara-avaimellakaan auki, sillä täällä on sellaiset lukot että jos avain on jätetty sisäpuolelle lukkopesään, silloin ei mikään juuri auta.

Estrella ja siskonsa hyökkäävät autoon ja ajavat paniikkitunnelmissa mummolaan. Matkalta soittavat kysyäkseen miten lapsi voi, ja naapuri yrittää selitellä parhain päin että joo, ei sieltä enää mitään kuulu, kai se on ”nukahtanut”… pahimmat aavistukset valtaavat parikaksikon mielikuvituksen, ja auton vauhti sen kun kiityy…

Perille päästyään rappukäytävässä on läjä naapureita, huolesta lähes sekaisessa tilassa oleva isoäitin, ja lapsi jatkaa huutamista oven takana (sinällään hyvä merkki siis, ei ole voinut millään teloa itseään tajuttomaksi eikä juoda mitään pesuaineita tms.). Paikalle soitetaan palokunta joka voisi teloa oven auki.

Tässä kohtaa luonnon omat menetelmät tulevat avuksi. Jokin käsittämätön äiti-refleksi iskee päälle, ja nainen jota normaaliolosuhteissa huimaa katsoa ulkopuolisena lasten karusellin pyörimistä ottaa ja kiipeää naapurin keittiön terassilta toiseen asuntoon. Kyseessä on 5. kerros ja reitti jota en itse tekisi ellei ladatulla aseella uhattaisi. Estrella siis vääntäytyi uhkarohkeasti räystäitä ja muita epämääräisiä tukia myöten mummolaan, ja Aleksi rauhoittuu muutamaa sekuntia myöhemmin.

Estrellalta meni jalat alta vasta stressin ja tilanteen lauettua, paikalle tulleet palomiehet jo olivat soittelemassa ambulanssia paikalle mutta urhoollisesti tästä kieltäytyi, ja kyllä se olo siitä vajaassa tunnissa tasaantui. Sitten takaisin uudelle asunnolle koordinoimaan.

Niin että tällaisia meille tapahtui meidän muuttopäivänä.

—-

Uudessa asunnossa ei näy missään mittaria joka kertoisi ulkolämpötilan. Vanha jäi muuttohässäkässä edellisen asunnon parvekkeelle, ja uutta ei olla vielä ehditty hankkia.
Mutta kai lämpöä voi mitata karkeasti myös laskemalla aikaa. Tänään määrittelin kohtuullisen mukavan lämpötilan seuraavalla tavalla:

Astu suihkun tai uimareissun jälkeen märällä jalalla parvekkeelle. Lattialle pitäisi jäädä tuttu kuvio varpaista ja jännästi muotoillusta jalkapohjasta (ellei sitten ole kyseessä lattajalka).
Jos jälki näkyy vielä 15 sekunnin päästä, ei ole tarpeeksi lämmin. Samassa lämpötilassa (ja kosteusarvoissa) myöskin vaatteet kuivuvat kipsakkaasti. Vettä valuvat uimahousut ovat rutikuivat alle tunnissa, ja tämän jälkeen ne voi taas pistää jalkaan ja painua takaisin pihalle uima-altaaseen polskimaan.

–

Jos joku olisi meille sanonut että taloyhtiöön kuuluu altaan, tenniskentän (tai siis sitä paljon pienemmän padel-kentän) ja kuntosalin lisäksi myös oma kissanpentu, en olisi odottanut kahta viikkoa että josko olisi vastaan tullut vielä parempia asuntoja. Kissa viettää aikaa sisäpihan portin vieressä, ja joku naapureista hankkii sille ruoat, joilla taloyhtiön perulainen portinvartija sitä joka päivä ruokkii.

Eh, melkoista elämänlaatua että saa silitellä kattia aamuin illoin mutta joku muu hoitaa ruokinnan. Mielestäni ihan hyvä diili. Kissa on vasta kolmen kuukauden ikäinen, emonsa hylkäämä mutta erittäin ihmisrakas ja tietty leikkisä. En valita.