Lapsi osaa laskea kahdella kielellä kymmeneen ja laulaa ”Paljon onnea vaan”. On siis aika miettiä minkälaiseen opinahjoon pojan tulisi mennä. Vaikka varsinaisen koulun alkamiseen on vielä 4,5 vuotta, täytyy sitä kuitenkin ajatella jo nyt. Mietityttää tosin, että haluaisinko laittaa lastani päiväkotiin, johon pyrkii niin paljon lapsia että karsintahakulomakkeessa kysytään minkälainen oli lapsen synnytys (alatie vai keisarinleikkaus), annettiinko lisähappea tai elvytettiinkö, mikä oli syntymäpaino ja niin edelleen. Tai että samaisen päiväkodin tiedotustilaisuudessa joku vanhemmista kysyy, että kuinka monta prosenttia oppilaista saa ensisijaisesti hakemansa korkeakoulupaikan valtakunnallisissa tasotesteissä. Hei haloo! Kyseessä on 3-5 vuotiaat lapset, ja nyt jo kysellään että mitkä ovat sitten näiden taaperoiden opiskelumahdollisuudet 13-15 vuoden kuluttua.
Lähistöllä on vain yksi julkinen (perus)koulu, loput ovat yksityisiä, joukossa aika monta koko Espanjan top 100 koulua. Ajatus keskivertoa paremmasta koulusta kiehtoo kiehtoo, sillä koulutukseen ei täällä ole viimeisten 80 vuoden aikana merkittävästi panostettu. Opetuksen ja varsinkin koululaitoksen laatu ei siten ole ihan samalla tasolla kuin mihin PISA-menestyneen koululaitoksen läpikäyneenä voisi olla tottunut. Esimerkkinä mm. se että englantia täällä opiskellaan paljon enemmän kuin vaikka Suomessa, mutta käytännössä kukaan ei sitä opi 13 vuodessa edes välttävästi. Joten puheen ymmärtämisen ja tuottamisen saavuttamiseksi lapset täytyisi 8 tunnin koulupäivän jälkeen vielä iltaisin yksityisille lisätunneille tai lähettää kielikylpykesäleireille ulkomaille.
Tämä olisi mielestäni melkoista ajanhukkaa: opiskella tuhansia tunteja ihan turhaan jotain ainetta, jota ei sitten kuitenkaan opi kuin teoriassa. Pääasia on osata hommat teoriassa ja paperilla, sillä ei ole lainkaan merkitystä että osaako tätä kieltä sitten käyttää.
Ja muutoinkin koulunkäynnin tarkoitus tuntuu olevan kurssien läpäiseminen ja ministeriön asettamien asiasisältöjen ulkoa oppiminen. Ei ole keskeistä kehittyä kriittiseksi ja autonomiseksi tiedonhakijaksi tai osata oikeasti soveltaa oppimaansa, puhumattakaan siitä että nuorella olisi hyvä itsetunto, sekä terve halu oppia ja kehittyä läpi koko elämän. Tärkeintä on saada kokeesta hyväksytty arvosana ja näin välttää ehdot. Ja useimmiten nuorille ja erityisesti heidän vanhemmilleen opiskelemisen tärkein motivaatio on saada parempipalkkainen työ – ei itsensä kehittäminen, ilmiöiden ymmärtäminen tai sivistyksen taso.
Tästä huolimatta läpipääsy ei ole kirkossa kuulutettu, vaan hylättyjen arvosanojen yleisyys kaikilla oppiasteilla huolestuttaa. Oli vika sitten opettajissa, resursseissa, oppilaiden asenteissa tai väärin asetetuissa mittareissa, joku systeemissä mättää. Ja vieläpä koulunkäynnin keskeytys on täällä Euroopan toiseksi yleisintä: jopa 25% 18 vuotiaista on lopettanut koulunkäynnin käymättä läpi ensimmäistäkään toisen asteen koulutusta (vrt. ammattikoulu tai lukio).
(Tähän väliin on pakko mainita, että Espanjassa useat korkeasti koulutetut jäävät alle maagisen ”tonni kuussa käteen” -rajan vielä 5 vuotta valmistumisen jälkeenkin. Parhaimmillaan henkilöt, joilla on jopa kaksi erinomaisin arvosanoin suoritettua loppututkintoa, tienaavat alle tonnin kuussa. Eli ei se työelämäkään oikein arvosta tätä koulutusta.)
Koulujärjestelmä uudistettiin 1990, ja nykyään se on varsin samankaltainen suomalaiseen verrattuna:
- 0-3 v: lapsen koulutuksen ensimmäinen jakso (päiväkoti). Lapsi aloittaa päiväkodissa n. 4 kk iässä, yleensä siis melko pian äitiysloman loppumisen jälkeen. Käytännössä vain köyhimmät (yleensä työttömät emigrantit) saavat ilmaisen päivähoitopaikan, muut joutuvat menemään yksityisille, joilla kuukausimaksut vaihtelevat 400-600 euron välillä.
Merkillepantavaa on että jo 0-vuotiaden päiväkoti luetaan mukaan koulujärjestelmään, ja jo 1-vuotialle on asetettu erilaisia virallisia tavoitteita oppimisen ja kehittymisen suhteen.
- 3-6 v: toinen jakso (esikoulu). Luonnollisesti nämä kaksi ensimmäistä jaksoa eivät ole pakollisia, ja niiden sisällöt pitäisi olla suurin piirtein samat, mutta jostain syystä suurin osa päiväkodeista ei pidä sisällään esikoulua. Joten meilläkin tarha tulisi vaihtumaan viimeistään vuoden päästä. Harkitsemme vaihto jo kuitenkin nyt, sillä olemalla saman laitoksen päiväkodissa voi saada varmemmin paikan esikoulusta ja sitä kautta mahdollisuudet päästä varsinaiseen kouluun myös paranevat.
Pienenä erona suomalaiseen järjestelmään, että jo neljävuotiaiden esikoululaisten oppikirjahankinnat saattavat olla yli 400 euroa vuodessa – ja nehän on pakko hankkia, joten tämä menoerä täytyy vielä lisätä 4.000-6.000 euron vuosimaksuihin.
Ja vielä että tästä eteenpäin koulua on vähintään40 tuntia viikossa, esikoulusta ainakin peruskoulun loppuun saakka.
- 6-12 v. ala-aste / kansakoulu
On julkisia kouluja, yksityisiä ja sitten vielä osittain valtion tukemia yksityisiä kouluja. Hyviin kouluihin on kova kilpailu, oli kyseessä sitten minkä tyyppinen koulu tahansa.Toinen anekdootti: koska asuinpaikan läheisyys kouluun vaikuttaa oppilaiden karsinnassa, jotkut vanhemmat väärentävät virallisen kotiosoitteensa saadakseen enemmän pisteitä tuossa karsinnassa. Ja toiset vanhemmat saattavat palkata jopa yksityisetsiviä paljastaakseen näiden huijareiden todelliset kotiosoitteet, jotteivät heidän lapsensa pääsisi etuilemaan aiheettomasti prioriteettilistoilla.
- 12-16 v. yläaste / oppikoulu
- Tämän jälkeen vaihtoehtoina toiseen asteen opinnot tai lukio (16-18 v) tai hypoteettinen työelämä – mistä sitä töitä saisi ilman koulutusta, kun työttömyysaste lähentelee jo nyt huikeita 20%. On merkillepantavaa että tästä huolimatta neljäsosa nuorista on hylännyt pulpetit ja luokkahuoneet täytettyään 18 vuotta.
Mutta nyt siis kouluja katsastamaan. Tai ei vielä kouluja vaan noita esikouluja, joiden kautta suosittuihin kouluihin voi päästä sisään.
Eilen käytiin vierailukäynnillä koulussa, joka on ollut ihan kärkisijoilla pidemmän aikaa, ja 10 vuotta sitten avasivat myös lastentarhan ja esikoulun lähistölle. Fasiliteetit ovat huikeat, lähtien tietokone- ja musiikkiluokista, kolmesta jumppasalista sekä omasta uimahallista. Ja lisähintaan saa bussikuljetuksen – koululla kun omat bussitkin.
Anekdootti: olette varmaan nähneet joskus sellaisia nimilistoja, joissa on oppilaiden nimiä ja heidän erikoisruokavalioitaan tai allergioitaan. Tämän koulun uimahallissta oli vastaanvanlainen lista, jossa oli mainittu oppilas oppilaalta minkälaisia korvatulppia kukin voi tai haluaa käyttää: vaihtoehtoina vahaa, silikonia, vaahtomuovia, hybridejä ja ties vaikka mitä.
Lisäksi 4. Ikävuodesta eteenpäin puolet opetuksesta on englanniksi (natiiviopettajat). Peruskoulun puolella löytyy kaksi
valaistua jalkapallokenttää tekonurmella, 25 m uima-allas, 3 tenniskenttää, yhdeksän koripallokenttää, tanssi- ja karatesalit, jumppasalit ja niin edelleen.
Näistä järjestelyistä ja melko suolaisista hinnoista huolimatta (6.700 e/vuosi, ilman oppikirjoja ja muita materiaaleja) ryhmäkoot ovat mielestäni melko suuria.
- 0-2 v: 14 lasta
- 2-5 v 20
- 5 v. eteenpäin 24 lasta per ryhmä
Tästä voi päätellä että kuinka suuria ryhmiä tavallisissa kouluissa sitten on. Avovaimo kun kävi ala-astetta niin luokalla oli nelisenkymmentä oppilasta.. Niillä joilla on kokemusta lähiopetuksesta tietävät että 40 alle 10-vuotiasta lasta on ihan järjetön määrä yhdelle opettajalle. Nykyään maksimi on tietääkseni vähän yli 30.
Niin, tällaisia kouluja on muutama tässä ihan lähistöllä, ja sitten ne muut vaihtoehdot ovat noin puolta halvempia. Mietitään sitten että laitettaisiinko lapsen koulutukseen vähän enemmän vai ei – kai sitä mieluummin siihen sijoittaisi kuin esim. uuteen autoon tai omistusasuntoon.
