Plan B

Julkaistu 5.06.2010

Näin pienen lapsen vanhempana voi ajatuksiin tulla kaikenmaailman katastrofeja, joiden vuoksi lapsen tulevaisuus voisi olla vaarassa. Varsinkin kun täällä Espanjassa lapsen perhe on varsin pieni, ja se mahtuu kokonaisuudessaan yhteen henkilöautoon isovanhempineen, täteineen ja setineen päivineen. Sellaisella lastilla kun ajaisi riittävän pahan kolarin niin jäisi lapsi vallan ilman huoltajaa, ei koko maasta sellaista löytyisi.

Eilen käytiin kaksistaan autolla lähikylässä ostoksilla. Menomatkalla kauhistuin kun huomasin että olemme molemmat samassa autossa, ja pienillä kiemuraisilla kyläteillä kolarin mahdollisuus ei ole aivan pieni. Joku traktori kurvaisi kaarteessa eteen niin se voisi olla siinä, se meidän elämä. Entäs lapsi?

Jäljelle jäisi lapseton sinkkutäti ja isoäiti, joka on ehkä vähän liian iäkäs hoitamaan sataprosenttisesti pientä vipeltäjää seuraavat 16 vuotta. Tai no, eihän se vipellä enää samalla tavalla muutaman vuoden päästä, mutta silti. Täti taas on valinnut toisenlaisen elämäntavan, johon kyllä kummipoika mahtuu enemmän kuin upeasti, mutta täyshuoltajuus voisi olla aikamoinen elämäntavanmuutos 45-vuotiaalle yksityisyrittäjälle.

Omasta mielestäni paras vaihtoehto olisi, jos joku omista lapsellisista sisaruksistani kasvattaisi Aleksin, jos me molemmat biologiset vanhemmat lakkaisimme olemasta, tai olisimme muuten kykenemättömiä huoltajuuteen. Perhettä, sukua ja serkkuja löytyy pitkin maata, ja infrastruktuurikin olisi valmiiksi kunnossa. Ja valmis lapsiystävällinen koti. Tästä en ole tosin kenenkään kanssa vielä puhunut, ja sisaren lisäksi täytyy haastatella avio-/avopuolisokin. Ei se ole itsestään selvää, että haluaa tai voi ottaa huollettavakseen tuosta noin vaan jonkun toisen lapsen.

Niin että tässä pitäisi varmaan ryhtyä toimimaan samalla tavalla kuin asioistaan kunnolla huolehtiva valtiojohto: ei kaikkia munia samaan koriin kun matkustetaan autolla tai lentokoneella.

3 kommenttia artikkeliin “Plan B”

  • 1

    Kommentoija: Katri

    Samaa on taallakin pohdittu moneen otteeseen - muutama vuosi sitten tehtiin ihan virallinen testamentti asian muodollistamiseksi! Siihen laitettiin mm.proviisiot siita etta jos meille tapahtuis jotain and lapset muuttais Suomeen (niinkun on nyt ajateltu), lapset paasis myos ameriikan sukulaisia katsomaan kerran vuodessa halutessaan…

    11.07.2010 kello 6:04

  • 2

    Kommentoija: Pikalaina

    En onnistu jostain syystä liittymään RSS-feediin…? Mutta mitäpä tuosta, hyvä kirjoitus!

    13.12.2010 kello 0:24

  • 3

    Kommentoija: jenni

    Hei. Kirjoitan Tietoaespanjasta.com-sivuston merkeissä. Olemme linkittäneet blogiisi täällä: http://www.tietoaespanjasta.com/blogeja.php
    koska uskomme että se olisi mukavaa lukemista kävijöillemme. Toivon että meidän info-sivustomme olisi myös vastaavasti hyödyllinen blogisi kävijöille, joten toivonkin että linkittäisit takaisin meidän sivuumme tai www.holidayphone.fi -sivustoon (joka tarjoaa suomalaisille matkailijoille edullista SIM-korttia).

    24.05.2011 kello 12:13

Kirjoita kommentti





For spam detection purposes, please copy the number 3395 to the field below: