Archive for Huhtikuu, 2006

Ennen vappua

Julkaistu 29.04.2006

Estrellan sisko tuli tänne vappuviikonlopuksi kylään kun on kerran normaalia pidemmät vapaat. Vuokrattiin auto ja ajettiin rannalle. Hyvän ruoan (ja viinin) päälle hietikolle makkoilemaan ja torkkumaan. Herättyäni hyppäsin aaltojen keskelle joten nyt on sitten talviturkkikin heitetty menemään. Vilpoisaa oli mutta ei kuitenkaan paikat kohmettuneet eli olisikohan ollut jotain 18-asteista.
Eli terveiset kaikille tänne tuleville: uikkarit mukaan!

Jos […]

Kyseenalaista kunniaa

Julkaistu 26.04.2006

Sähköpostiluukusta tupsahti supiespanjalaisesta lähteestä Suomi-aiheinen linkki, jonka nähtyäni arvelluttaa sanoa mistä maasta sitä ollaan oikein kotoisin. Kyseessä on maailman huonoimman musiikkivideon valinta, ja ajattelin että joku on kaivanut esiin jonkun kytyisen, halvalla tehdyn, pateettisen mahtipontisen ja samalla aneemisen kyhäelmän. Mutta ei. Kyseessä on vuoden 1977 ehkä suurin hitti, josta tehtiin vuotta myöhemmin nykyisin hyvin yleiseen […]

Vesi ja Afrikka

Julkaistu 9.04.2006

Vielä ei Katalonian alueella pulahdeta mereen, mutta useiden paikallisten viikonloppuaktiviteetit ovat jo siirtyneet rannoille. Nuoriso pelaa rantalentistä, perheet tekevät kävelyreissuja ja lapset telmivät hiekassa. Vähiten vilukissat ottavat jo aurinkoa bikineissä (miksiköhän ensimmäiset auringonpalvojat ovat kaikki naisia?).
Barcelonan lähistöltä löytyy kilometrien mittaisia hiekkarantoja, jotka eivät vielä ole täyttyneet turisteista. Käytiin eilen yhdellä sellaisella tuttavapariskunnan kanssa kävelyllä ja […]

Ikääntymisestä

Julkaistu 6.04.2006

Olen ollut viime vuosina muka huomaavinani keski-iän lähetystyvän. On nähty ensimmäinen harmaa hius, keskivartalo ei tahdo pysyä kurissa eikä möykkäelämä ole kiinnostanut enää vuosikausiin. Nuorisokin alkaa vaikuttaa remusakilta, jonka musiikkimakua en ole enää vähään aikaan ymmärtänyt (rytmisesti artikuloitu runous ei vastaa omia käsityksiäni säveltaiteesta, menee lähemmäksi tarinankerrontaa IMHO).
Tänään huomasin kuitenkin ensimmäisen kerran jotain hyvin konkreettista, […]

Kukas tämän kivetyksen maksoikaan?

Julkaistu 3.04.2006

Aprillipäivänä uutisissa kerrottiin pitkään ja hartaasti, kuinka 23 Marbellan kaupunginvaltuuston jäsentä on pidätetty ja osa jo vangittukin korruptioepäilyksien vuoksi. Reportaasissa väitettiin, että koplan jäseniltä löytyy jopa 2.3000 miljoonan euron edestä omaisuutta, kuten kymmeniä ravihevosia, 5 kiloa koruja, loistoautoja ja kaikkea muuta hömppää. Itse kaupunginjohtajakin on telkien takana, ja erään kiinteistövälittäjän pyörittämään kartelliin olisi sekaantunut keskeisiä […]