Paluumatka ihan kohta alkamassa. Toivottavasti ehdin postata tämän ennen kuin pitää rynnätä koneeseen. Tämä päivä on katseltu kaupunkia ja kuultu paljon paikallisista oloista ja tavoista. Meitä kyyditsi paikallinen intialainen, joka uhrasi puolikkaan päivän meidän hyysäämiseen. Hieno teko, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka vähän vapaa-aikaa täkäläisillä oikein on. Virallisia vapaapäiviä (eli siis lomaa) on 6 vuodessa, onneksi tässä firmassa on sentään 5 päivän työviikkoa. Tosin lähes kaikki tekevät omana lauantainaan sellaiset 4-6 tuntia lähes poikkeuksetta, sen verran kovan paineen ja vaatimusten alla työskennellään. Muissa firmoissa tehdään suoraan kuutta tai seitsemää päivää.

Rytmi on siis kova, ja se näkyy kaikkialla. Tuntuu että paikallinen aikakäsite on neljä kertaa meikäläistä tiiviimpi. Lähi-Idässä kännyköitä vaihdetaan 3-8 kk välein vähän maasta riippuen. Kaikilla on ihan uusimmat mallit, ja yli puoli vuotta vanhaa mallia ei saa töissä edes käyttää, ettei uskottavuus kärsisi.

Dubaissa rakennustyömaiden vuoksi tutut reitit ja kadut muuttuvat jopa 3 viikon välein, aina joku katu on uusittu, pistetty poikki tai korvattu toisella. Kunnon ajo-ohjeita ei voi antaa, ja siten GPS-laitteiden kartat pitäisi päivittää kerran kuussa. Pelkän reitin lisäksi myös maamerkit ja muut visuaaliset näkymät muuttuvat alle puolessa vuodessa niin paljon, ettei niidenkään perusteella aina voi kovin hyvin suunnistaa.

Tuossa ajassa maisemat muuttuvat lähes tuntemattomiksi, kun joka puolelle rakennetaan käsittämättömällä vauhdilla uusia pilvenpiirtäjiä, teitä, metrolinjoja ja ties vaikka mitä. Metro sinällään on jo saavutus – useita kymmeniä kilometrejä metroa maan ja meren alla sekä maan päällä on rakennettu tyhjästä kahdessa vuodessa, ja vajaan vuoden päästä se on valmis. Miten tämä on mahdollista selittyy sillä, että täällä ei ole käytössä koalitiohallituksia ja demokratiaa. Kun jotain päätetään niin se sitten tehdään, eikä siinä ole mitään vastaan mukisemista.

Kaksi vuotta sitten maan hallitsija tokaisi alaisilleen, että tänne tarvitaan metro - ”olen sitten 9.9.2009 tuossa laiturilla odottamassa että metro tulee ja kuljettaa minut keskustaan”. Sen olisi siis parempi olla täysin toiminnassa tuona päivänä, mitään selityksiä on turha kenellekään antaa. Jos homma tulee hoidettua, rahaa, mainetta ja luottamusta sataa, jos taas menee metsään niin kaikki projektissa mukana olleet johtajat joutuvat kilometritehtaalle. Jos joku rakennus on näiden isojen suunnitelmien edessä, se voidaan tuosta noin vain valtion päätöksellä purkaa, asukkailla aikaa vaihtaa asunnosta toiseen standardit 30 päivää. Vastaan ei voi eikä kannata sanoa, vaikka asunto olisi ns. omistusasunto.

Omista asunnoistaan ”karkotetuille” annetaan tilalle edellistä asuntoa hienompi ja suurempi kämppä vähintään yhtä hyvältä alueelta. Näin ei periaatteessa kenelläkään ole myöskään mitään valittamista. Etuna tällaisessa suoraviivaisessa toiminnassa on se, että tällä tavalla kaiken maailman lupa-asioiden ja valitusten käsittelyyn ei mene lainkaan aikaa, ja valmista jälkeä syntyy huippuajassa.

——-

En sitten ehtinyt naputella koko postausta ennen lähtöä, kone kutsuu ja kirjoittaminen jatkuu seuraavaksi Dohassa tai Frankfurtissa, tai jossain siinä välissä. Ja loput kotona.

——-

Sheikki päätti kerran, että pitäisi saada oma lentoyhtiö (täällä nämä sheikit ja prinssit käytännössä omistavat kaiken, siis hotellit, pilvenpiirtäjät, yhtiöitä, tiet ja maat yms.). Otti yhteyttä yhteen British Airways-yhtiön aluemanageriin ja kysyi, että pystytkö pistämään meille oman lentoyhtiön pystyyn kuudessa kuukaudessa. Kaveri hämillään vastasi, että hän on nyt lähinnä keskitason myyntijohtaja eikä hänellä ole kokemusta koko systeemin pyörittämisestä, saatikka sellaisen pystyttämisestä. Sheikki sanoi, ettei kysellyt moisia vaan että pystytkö tekemään tämän 6 kuukaudessa. Kaveri suostui, teki mielettömästi töitä seuraavat puoli vuotta, ja homma tuli tehtyä ajallaan. Pari vuotta myöhemmin lentoyhtiö oli kasvanut yhdeksi maailman suurimmista.

Kaiken pitää olla maailman suurinta, korkeinta ja hienoa. Dubaihin rakennetaan parhaillaan yli 700 metriä korkeaa pilvenpiirtäjää, maailman korkeinta rakennusta mitattuna kaikilla mahdollisilla mittareilla (Empire State Building on tästä vajaa puolet, eli ihan tynkä, samoin Eiffel-torni). Toisaalle suunnitellaan käsittämätöntä 1,5 km korkuista tornia, siinä riittää useammalle rappusia rampata. Siellä yläilmoissa ilma on jo selvästi maanpintaa ohuempaa ja lämpötilakin laskee muutamia asteita.

——-

Rakennusnopeuden lisäksi moni muukin asia on täällä utraspeediä ja kontrolloitua. Jos toikkaroit liikenteessä, ja verestä löytyy vähänkin alkomaholia, niin se on suoraan 2 viikkoa linnaa ja 3 kk ilman korttia. Ajat päin punaista, niin sitten tulee 2 päivää kakkua. Yleensä nämä pistetään käytäntöön välittömästi, eli Monopoli-pelin mukaan ”Kulje suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun tai kodin kautta”. Jos pistät yhtään vastaan, siis yrität selitellä ja olla eri mieltä poliisin kanssa niin tästä tulee päivä lisää kakkua. Oikeudenkäynnissäkään ei kannata hirmuisesti argumentoida vastaan, siitä ei ole kuin haittaa. Eli ns. lieventäviä asianhaaroja ei ole. Tässä menetelmässä on se hyvä puoli, että vapaudenmenetys haittaa yhtä lailla rikkaita ja köyhiä. Satojen tai vaikka tuhansienkin dollarien sakko ei välttämättä menestyvää liikemiestä juuri haittaa, mutta 2 viikkoa poissa töistä on vaikea selittää. Usein siitä seuraakin työpaikan menestys, ja ilman työpaikkaa täällä ei ole ulkomaalaisilla juuri mitään tekemistä, joten samaan syssyyn tulee siten karkotuskin. Ja sitä ei kukaan mitenkään erityisesti kaipaa, vaikka ulkomailta ovatkin. Maa on lähiympäristöön verrattuna hyvin turvallinen, sosiaaliturvakin ja palvelut pelaa, joten ei ihme että ystävämme Intiasta asuu perheineen mieluummin täällä kuin kotimaassaan.

Jos koti-ikävä kuitenkin oikein pahasti yllättää ja haluaa nopeasti takaisin, sekin järjestyy. Mielenosoitukset kun ovat täällä kiellettyjä, ja se todellakin tarkoittaa sitä. Muutama vuosi sitten eräs intialais-pakistanilainen joukko kokoontui jotain asiaa vastaan maantielle ja estivät liikenteen kulun. Poliisi piiritti joukon ja pidätti kaikki. Samaan aikaan oli jo otettu yhteyttä maiden suurlähetystöihin ja ilmoitettu, että näitä kaiffareita ei enää täällä kaivata. Tunnissa lentokentälle oli hankittu pari konetta ja kaverit lennätettiin kotimaihinsa. Passeihin leima ”Ei tervetullut koskaan” ja näin ongelmasta päästiin nopeasti eroon. Sinällään ikävää, että mielenosoittajat eivät ehtineet edes käydä hakemassa henkilökohtaisia tavaroitaan tai hyvästelemässä perheitään/tuttujaan, karkotus oli välitön: tunnissa ulos maasta ja hei hei.

Ennen lähtöä ehdittiin käydä kauppakeskuksessa ihmettelemässä tarjontaa. Löytyi pröystäilytarkoitukseen tehtyjä kelloja – niin rumia että hirvitti ja täynnä timantti- ja kultakoristeluja, toisinaan niin paljon ettei itse kellonajasta saanut juuri selvää. Käsittämättömän tyylittömiä löytyi, sellaisia joita ei kukaan vähänkään tyylitajuinen kehtaisi pitää vaikka maksettaisiin. Maailmankaikkeuden rumimman kellon hintaa ei edes kehdattu käydä kysymässä, kun pokka petti jo ovella.

Löytyi sieltä sellaisia USD 200.000 hintaisia puhelimiakin. Kullattuja ja täynnä ties mitä ihmetyksiä, ja kuitenkin sisällä sama buginen käyttis kuin tavallisen kaduntallaajan puhelimissa. Ja teknologia vanhenee puolessa vuodessa, joten melkoisen älykäs täytyy olla ihmisen, joka laittaa asunnon verran rahaa rumaan puhelimeen, joka on puolen vuoden päästä heitettävä menemään, kun sitä ei enää kehtaa pitää mukana.

——-

Pääsin lopulta siis kotiin, tosin viimeinen lento-osuus piti lentää ilman lippua, kun olivat jotain sekoilleet sen kertaalleen perutun lipun kanssa. Antoivat jonkun lapun käteen että mene koneeseen, mutta virallisesti lennät siis ilman lippua. Kai sitä näinkin voi lentää, pääasia että pääsee takaisin kotiin ja nukkumaan. Lentokoneissa nukkuminen on pirullisen epämukavaa puuhaa.

Messut onnistuneesti ohi. Aika poikki on olo, 5 päivää putkeen puhumista ja selittämistä, jalat muusina ja aivot lohkoperunoina. Laatikollinen käyntikortteja eli ihmisiä, joihin pitäisi lähipäivinä olla yhteydessä. Töitä siis piisaa moneen suutaan, Saudi-Arabiakin kutsuu vajaan 3 viikon päästä, toivottavasti ehditään hoitaa viisumit siihen mennessä. Pienen ongelman aiheuttaa se, ettei Virossa eikä Suomessa ole vielä toimivaa suurlähetystöä, joten Jouko joutuu anomaan viisumiaan Tukholmasta käsin. Ja sinne on siis toimitettava alkuperäinen passi ja käydä allekirjoittamassa papereita sun muita. Ei ole turhan helpoksi tätä tehty. Tosin kuulin että jos kyseessä olisi nainen niin viisumin saa vain ja ainoastaan aviomiehen kirjallisella luvalla. Ja jos ei ole naimisissa ja on alle 35-vuotias niin viisumia ei saa sitten millään.

Täällä Arabiemiirikuntien liitossa töitä tehdään todellakin olan takaa Siis ne ulkomaalaiset tekevät. Taksikuskit ajavat 84 tuntia viikossa, raksoilla taitaa olla sama tahti. Ja parturit ovat puolenyön aikaan auki viikon jokaisena päivänä, tai ainakin tällä viikolla on ollut näin.

Taksien kanssa tulee ihan hyvin toimeen jos hoksaa, etteivät kuskit juurikaan osaa englantia, vaikka niin antavat ymmärtää. Toissailtana oli tarkoitus vain heittää kamat hotellille ja jatkaa matkaa samalla taksilla jonnekin syömään, mutta homma tyrehtyi siihen kun auto lähti alta heti oven suljettua, vaikka juuri oli rautalangasta väännetty ja elekielin esitetty, että tullaan takaisin 10 minuutin kuluttua, halutaan jatkaa matkaa ja kaikkea muuta. Kuuden päivän taksiajelujen jälkeen saldo on kutakuinkin seuraava:

• kaksi on osannut välttävää englantia
• yksi on tiennyt missä hotelli sijaitsee
• kun on kertonut viereisen loistohotellin nimen niin silloin yli puolet on osannut neuvomatta lähiseudulle (kyseessä on keskustan alue, ei mikään syrjäseutu)

Webbisivut ovat välillä yllättäneet. Tässä alla esimerkki siitä miltä Google näytti pari päivää sitten:

Ja lopuksi vielä äskettäin kokeilemani flickr:

Neuvoteltuani ystävällisesti 45 minuuttia yhdysvaltalaisen matkayhtiön kanssa lentolipuistani sain kuin sainkin paluumatkan järjestettyä. Lufthansa kun oli peruuttanut paluumatkani Frankfurtista Barcelonaan, sillä heidän tietojensa mukaan en ole tänne lentänyt. Joten kun menomatka oli käyttämättä, paluumatka pyyhittiin automaattisesti yli. Tämä siitä seuraa kun antaa Qatarin lentoyhtiön varata myös Euroopan sisäiset lennot, ja matkan myyjänä toimii joku jenkkifirma. Lennolle tuli hintaa enemmän kuin oli odotettu, sillä varmaankaan 50 minuutin puhelu Dubaista Espanjan kautta Yhdysvaltoihin kännykällä ei nyt ihan ilmaista ole. Mutta takaisin on päästävä, melkeinpä kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä.

Kaksi messupäivää takana ja vielä ollaan kutakuinkin hengissä. Paljon on nurinkurista tullut vastaan, kummasteltavaa ja hämmästeltävää, vaikka suurin osa ajasta ollaankin vietetty messualueella.

Ensimmäinen silmiinpistävä seikka on se, että kaikki jotka tekevät töitä, ovat ulkomaalaisia. Maassa asuu n. 5 miljoonaa asukasta, joista vain viidesosa on paikallisia. Ja ne ovat niitä rikkaita, joiden ei tarvitse käydä töissä. Jotta saadaan kuitenkin maa pyörimään ja rakennukset pystyyn (niitä kyhätään yötä päivää sadoilla eri työmailla) tänne pitää tuoda esim. Intiasta melkoinen määrä kaiffareita duuniin, sellaisilla sopivilla puolen vuoden sopimuksilla. Palkka on lähtömaan tasoon nähden vähintäänkin hyvä, eikä todellakaan tarvitse heitä tänne erityisesti houkutella – jonossa olisi varmaan vaikka kuinka uusia tulijoita. Ja paikalliset ovat myös tyytyväisiä kun on duunareita joka lähtöön eikä niille tarvitse maksaa paljoakaan.

Taksit ovat myös erikoinen ilmestys. Lähinnä kummastuttaa se, että ne ovat yhtä aikaa niin älyttömän halpoja (kallein matka tähän mennessä on ollut alle 4 euroa, lähtöhinnan ollessa yölläkin 80 eurosenttiä) ja sitten niitä on kuitenkin niin vaikea saada mistään. Odotusajat ovat olleet tähän mennessä keskimäärin vajaa puoli tuntia, ei auta vaikka kuinka soittaisi ja tilaisi puhelimella. Kysyntä ja tarjonta eivät jotenkin kohtaa. Yleensähän jos jostain hyödykkeestä on pulaa niin hinnat nousevat, ja päinvastoin. Ei kuitenkaan täällä.

Taksikuskit eivät myöskään tunne kaupunkia eivätkä tunnu osaavan lukea karttaakaan, joten parempi on jos itse pystyy neuvomaan mihin pitäisi mennä ja mitä reittiä. Edellinen kuski oli aloittanut 2 päivää sitten, ja todennäköisesti koulutukseen ja perehdyttämiseen ei olla sisällytetty kaupunginosien ja hotellien sijaintia.

Taksien lisäksi täällä tuntuu olevan moni muukin asia melkoisen edullista – paitsi netin käyttö puhelimella. Syötiin juuri jossain libanonilaisessa ravintolassa (ulkona terassilla, kun lämpötila oli sopivasti tippunut siedettäviin lukemiin alle +30 asteeseen), oikein loistavan hyvää ruokaa ja maksoi kahdelta yhteensä 25 euroa. Tosin viinejä tai oluita ei tullut tuohon hintaan, koska niitä ei voinut tästä ravintolasta tilata lainkaan.

Puhelinliittymien datansiirtomaksut ovat sheikkimäisesti porrastettu tyyliin köyhät, vähän vähemmän köyhät ja muut. Datapaketit kun ovat kokoa 2 MB/kk, 20 MB/kk ja kolmas vaihtoehto 10 GB/kk (suhdeluvut 1:2:500). Asiaa vähemmän tunteville voi kertoa, että tuo ensimmäinen kuukausimäärä riittää juuri ja juuri vaikkapa Hesarin nettisivun aukaisemiseen yhden kerran, tai allekirjoittaneen mailien lataamiseen kaksi kertaa, eli käytännössä ei juuri mihinkään. Viimeinen paketti on taas yli 10-kertainen normaaleihin länsimaa-maksimeihin verrattuna, eli käytännössä keskivertokäyttäjän koko vuoden datakulutus. Siitä ilosta saa tosin pulittaa n. 80 e kuussa, joten ihan halvasta huvista ei ole kyse.

Tänään tuli myös keskusteltua jonkun traditionaalisesti pukeutuneen valkohuivisen kuuromykän kanssa mobiilisysteemeistä, eli kynän ja paperin avulla kommunikoitiin. Oli se jotenkin omituista kun kysymykseen ”haluatko tietää järjestelmästä lisää?” saan vastauksena ”ajoin toukokuussa autolla kavereiden kanssa Marokosta Omaniin, 15.000 mailia. Ja oli kivaa.” Tuntuu että jommalta kummalta jäi monta lausetta välistä, tai sitten olimme tyystin ihan eri raiteilla. Tai sitten molempia. Absurdi tilanne kerrassaan.

Kello kaksi yöllä luulisi olevan muutakin tekemistä kuin naputella läppäriä jossain Jordanian ilmatilassa, mutta naapuripenkkien perhe pitää pedanttisesti huolen siitä ettei mistään lepäämisestä tule ainakaan mitään. Ensin isäntä tarjoaa kyynärpäätään vartin välein meikäläisen kylkeen, ja sitten hyvin aika hurjaan vauhtiin päästetty poikansa ei saakaan enää unta, ja huutaa tuossa kurkku suorana kuin olisi ympärileikkaus ilman puudutusta parhaillaan käynnissä. Tosin se ei taida kuulua edellä mainitun perheen uskontoon, mutta tulipahan nyt tuollainen vertaus jostain mieleen.

Saas nähdä miltä viikko ilman perhettä oikein tuntuu. Viimeksi – Aleksin ollessa parin kuukauden ikäinen – muutaman päivän aikana kaveri tuntui muuttuneen niin paljon, ettei tahtonut enää samaksi pojaksi tunnistaa. Toivottavasti tällä kertaa ei käy samalla tavalla.

Kun kerran asia otettiin esille niin kerrotaan nyt sitten näitä perhe- ja vauva-asioita. Tosin ei ainakaan omasta mielestäni 8kk ikäinen ole enää vauva vaan pikkulapsi. Vauvat on niitä avuttomia kääryleitä, jotka eivät juuri muuta tee kuin syö, nukkuu ja kakkaa. Kuvaan eivät kuulu tiukka oma tahto, edistynyt kommunikointi ja ääntely, eivätkä tanakka neliraajakonttaus. Viimeksi mainittu lähti kunnolla käyntiin viime perjantaina, eli tasan viikko sitten.

Pari hammastakin on tullut, jo monta viikkoa sitten, niillä se kaveri laulattaa pinnasängyn laitaa niin että raikaa. Ei yhtä ellei toista: tasan kuukausi sitten nousi seisomaan, ja tämän jälkeen ei sitten mikään alle 80 cm korkeudella ole jäänyt rauhaan.

Kommunikoinnissa ollaan päästy jo siihen, että osataan sanoa käsipäivää ja nauraa räkättää päälle. Tämän opetin 2 päivää sitten. Siis sen käsipäiväää-homman, nauramisen se on jostain kehittänyt ihan itse. Mistä lie assosioinut.

—–

Tapasin viikko sitten myös edellisen työpaikan porukkaa. Käytiin ulkona syömässä ja katsottiin mihin päin maailma makaa. Siitä en päässyt ihan kärryille, sillä paikalla oli sen verran monta katalaanidominoivaa joten suurin osa keskusteluista käytiin kielellä, joka pisti meikäläisen aivot miettimään pöydässä ihan muista asioita. Taisi olla nyt vika kerta kun ihan tällä kokoonpanolla lähden ulos. Tylsää olla seurassa mutta ulkona keskustelusta. Tuli parin vuoden takainen ranskanreissu ihan mieleen – jäimme siellä syömään illallista majatalon omistajien kutsumina, paikalla oli muutama ranskalainen vieras ja vajaa puolet meistä oli ulkomaalaisia. Keskustelut käytiin 95% ranskaksi, ja me ulkomaalaiset katselimme vierestä että onpas tämäkin. Ruoka oli kuitenkin taivaallisen hyvää.

Tuolla ex-työpaikkani tapaamisessa ei ollut yksi kaveri paikalla. Tai oli se ollut ihan alkuillasta, mutta silmät olivat alkaneet tapittamaan sellaisella tavalla, että kaveri oli sanonut että ehkä on parempi lähteä kotia päin, muiden puheesta kun ei enää saanut selvää ja alkoi tilanne tuntua ahdistavalta. Tämä kaveri on ollut 2 viikkoa sairaslomalla, täydellinen burn-out, kaveri meni ns. kestorajoille ja siitä reippaasti yli, stressi ei lauennut ja unikyky hävisi tyystin. On vetänyt siitä lähtien vahvoja rauhoittavia, eikä siltikään pysty edes tutussa porukassa olemaan ulkona pariakymmentä minuuttia enempää.

Etteivät ne aiemmat kertomukset työn inhimillittömyydestä ole ihan tuulesta temmattuja. Tämä seonnut kaveri oli muuten omistajan ja toimitusjohtajan veli, joka kertoo jotain pomon etiikasta ja johtamistaidoista – laittaa nyt oma veli niin kovan työtaakan alle että häneltä menee vakavasti terveys. Eikä asia tullut takuulla yllätyksenä, olinhan tästä hänen kanssaan puhunut useaan kertaan viimeisten 3 kuukauden aikana kun firmassa olin töissä.

Samana viikonloppuna luin vielä paikallisesta Hesarista jutun aiheesta. Useat työntekijät tekevät 55-tuntisia työviikkoja vuodesta toiseen, korvauksetta ja kovan paineen alla. Artikkelin mukaan jopa 15% kaikista työntekijöistä kärsii burn-outista. Se on mielestäni huiman korkea luku, joka kahdeksas. Syyn tähän artikkelissa sanottiin olevan huonossa managementissa (hallinnossa), ja tähän on allekirjoittaneen helppo yhtyä. Tähän on helppo päästä kun etujärjestöillä ei ole riittävästi valtaa, valvontaa ei ole, sopimusten rikkomisesta ei rangaista, ja vielä kun ilmiö on maanlaajuinen ja yleisesti hyväksytty käytäntö: pomot eivät osaa hallita eikä organisoida, tuijottavat vain lukuja ja kohtelevat työntekijöinä osana tuotantovälineistöä, joka kestää mitä tahansa, ja jos ei kestä niin viallisen osanhan voin aina vaihtaa toiseen.
Onneksi ei tarvitse olla enää töissä noin huonosti johdetuissa yrityksissä.

Loppuun vielä anekdootti: ensimmäiset jouluaiheiset mainokset nähtiin jo syyskuun puolessa välissä. Nyt on tullut sitten jouluherkut kauppojen hyllyille. Kuis siellä Suomessa?

• perustajafirmalle paikallinen juridisen henkilön henkilötunnus
• administraattorille toinen tunnus
• käynti verotoimistossa sekä lopuksi
• notaarin luona kaikkien virallisten asiakirjojen valmistelu, muutokset, nopeat simultaanikäännökset, allekirjoitukset ynnä muut ynnä muut.

Töitähän tässä on tehty jo kolmisen kuukautta. Ja koska kuitenkin sitten Suomen reissulla joka paikassa kysytään että mitä oikein teen, niin koetan vähän tässä sitä selkeyttää.

Tallinnassa on suomalaisen perustama kännykkäteknologiafirma. Tekevät erilaisia ohjelmia ja järjestelmiä ns. älypuhelimille, eli sellaisille luureille joissa on enemmän ominaisuuksia kuin vain ne perustoiminnot. Nykyään eri yritykset ja yhteisöt käyttävät tällaisia puhelimia yhä enemmän, ja siitä seuraa tarve ylläpitää näitä työvälineitä. (Ylläpito=asentaa ohjelmia, päivittää niitä, konfiguroida yhteydet ja tietoturva-asetukset, tehdä varmuuskopiot, hoitaa etäyhteys kännykkään asiakastukea ja ongelmien ratkaisua varten, kaiken maailman tilastot koneen käytöstä, muistin ja akun tilasta, sijaintitiedot yms.)

Tehtäväni on etsiä Espanjasta näille järjestelmille jälleenmyyjiä ja levittäjiä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että etsin eri lähteistä firmoja, joita tämä systeemi saattaisi kiinnostaa ja ryhtyn jäljittämään kustakin firmasta sopivaa yhteyshenkilöä. Jahka olen tällaisen löytänyt ja saanut puhelimitse kiinni (ei lainkaan triviaali homma, vaikka Suomesta käsin se saattaakin kuulostaa yksinkertaiselta), selvitän tälle henkilölle asiani ja tästä eteenpäin sitten homma meneekin yleensä aika hyvin omalla painollaan. Tuote on niin hyvä että kaikki ovat siitä kiinnostuneita, joten myöhemmin sitten reissaan paikan päälle ja näytän miten systeemi toimii käytännössä.

Reissaan siksi, että tähän asti kaikki tärkeimmät kontaktit ovat Barcelonan sijaan Madridissa, joten luotijunaa on tullut viime aikoina käytettyä. 600 kilometrin matka taittuu parhaimmillaan alle 2,5 tunnissa, ei tarvitse jonotella lentokentällä ja erityisesti se on ekologisempaa (vaikkakin kalliimpaa).

Kontaktien löytämisen lisäksi teen käännöshommia sekä lähitulevaisuudessa koulutan parnereiden tekniset kaverit käyttämään systeemiä, hoidan teknisen tuen paikallisella kielellä ja sen sellaista.

Mutta nyt siis malja uudelle yritykselle!

“Salmiakinpuutos on sellainen jotta heti ei uskois että on totta…*”

- - - - - -

Tänään oltiin koko päivä maauimalassa. Ei uskois ellei itse sanois, että oli sen verran tuulista ja viileää, etten tarennut lainkaan vedessä pulahtaa. Täällä kun ei noita vesiä mitenkään erityisesti lämmitetä, ja jos on ollut viileähkö alkukesä (niin kuin nyt on päässyt käymään) niin vesi saattaa olla sellaista vajaa 20-asteista, ja siinä ei ole kiva pulikoida, varsinkaan kun ei ole saunaa eikä lämmintä suihkua jossa uimisen jälkeen lämmitellä. Ja kun oli ilmankin kylmä ja juuri ja juuri auringossa tarkeni ilman t-paitaa niin ei enää kehdannut altaalle lähteä.

Taitaa todellakin olla aika tulla käymään Suomessa - tulee liian etelämäisiä tapoja ja tottumuksia.

- - - - -

Oppitunti koostuu kolmesta osiosta. Ensin tutustumme Aleksin äänenavausharjoituksiin:

• Aleksi huutelee kopassaan matkalla tulevaa päiväkotia katsastamaan. Ajankohta kesäkuun alkupuoli, jolloin puhe- ja lauluharrastusinnokkuus tuli ensimmäistä kertaa kunnolla esiin.
• Kolmisen viikkoa myöhemmin puhelahjat ovat kehittyneet jo ilmaisemaan monimuotoisempia vivahteita.

- - - - -

Toinen osio koostuu ääninäytteistä jotka on tallennettu arkipäivän eri tilanteissa:

• Aamulla juuri herättyään Aleksi ilmaisee näin viehkeästi olevansa hereillä. Huuhkajan matkiminen ei sisällä vielä minkäänlaista pyyntöä tai vaatimusta että jotain pitäisi tehdä - kunhan vain jutututtaa.
• Hetkeä myöhemmin, jos kumpikaan vanhemmista ei ole vielä reagoinut heräämiseensä, Aleksin äänensävy tiukkenee, mutta ei vieläkään ole liian käskevä.
• Kun kaverin suoli alkaa toimia ja pian koittaa vaipanvaihtoaika, tulevan tilanteen voi ennakoida tällaisista ääntelyistä. Jotkut laulavat suihkussa, tämäpä laulaa juuri ennen tositoimiin ryhtymistä.
• Tätä kuulee onneksi harvemmin, mutta esim. jos ei ruokaa tule ajoissa niin voipi tällaisetkin sulosävelet vanhempien (ja naapurien) korviin kantautua.
• Ennen nukkumaan menoa vaihdetaan tietty pyjama päälle, ja siinä taas Aleksia laulututtaa tai jutututtaa - taitaa ilmaista jonkinlaista tyytyväisyyttä.
• Tässä pitäisi nukkua, mutta ihan vielä ei tarpeeksi silmiä hierotuta, ja vielä hikkakin kiusaa.

- - - - -

Tässä vaiheessa sinun pitäisi olla riittävän hyvä Aleksin mielentilan tulkitsija. Tämän voit testata tämän oppitunnin kolmannessa osiossa, eli summatiivisessa kokeessa. Kyseessä on kolme ääninäytettä ja sinun pitäisi tunnistaa, mikä näyte kuuluu mihinkin tilanteeseen.

Tilanteet

• A. Aleksi vääntää sitä itseään
• B. Aleksi näkee puhelimen (jolla näitä ääninäytteitä on äänitetty), innostuu vermeestä ja tahtoisi sen käsiinsä.
• C. Aleksi istuu baby sitterissä kyllästyneenä ja haluaa pois.

Ääninäytteet

• 1 -
• 2 -
• 3 -

Ja nyt kirjaa paperille oikea yhdistelmä. Klikkaa tähän nähdäksesi tulokset.

• Jos sait 3 oikein, olet täysin pätevä tulkitsemaan alle 5-kuukautisen puhetta ja mielenliikkeitä
• Jos sait 2 oikein, olet äärettömän lahjakas jossakin paranormaalisessa, sillä tämä vaihtoehto on teoriassakin mahdoton saavuttaa.
• Jos sait 1 oikein en taida ihan uskaltaa jättää Aleksia yksin hoidettavaksesi. Sinällään onni sinulle (pitää ajatella aina positiivisesti).
• Jos sait 0 oikein en tiedä mitä kanssasi pitäisi oikein tehdä. Saat ehkä pitää vauvaa sylissä, mutta vain tarkoin valvotussa ympäristössä.
]]> http://www.tapas-blogi.com/archives/233/feed http://www.tapas-blogi.com/archives/230 http://www.tapas-blogi.com/archives/230#comments Tue, 24 Jun 2008 12:13:32 +0000 Tapastelija http://www.tapas-blogi.com/archives/230

Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen täällä on syntymässä suuri kriisi, josta selviytyäkseni minun täytyy kohdata uusia eli tuntemattomia tilanteita. On nimittäin päässyt käymään niin että salmiakkivarastot ovat päässeet uhkaavasti, jopa kriittisesti, hupenemaan eikä uutta lastia ole näkyvissä ennen Suomen reissua. Viimeinen pussi (kuvassa) loppui jo päiviä sitten, ja nyt pitäisi kokonaiset 3 viikkoa sinnitellä yhdellä ainoalla Lakrisal-rullalla. Siisi 3 viikkoa!!!

Jos tilanne käy kuitenkin sietämättömäksi korvikkeena voi kai tällaisissa kriisitilanteissa käyttää vaikka pakastimesta löytyvää Salmiakkikossua. Se on tosin tehty esanssista eikä kotitekoisesti aidoista Turkinpippureista, joten sana korvike on sinällään aika osuva. Koetan kuitenkin olla ihmisiksi ja kestää tilanteen kuin aikuinen mies, ja tuon petollisen korvikkeen sijaan nakerrella paikallisia lakritsapötköjä ja kurkkupastilleja sijaan henkeni pitimeksi.

Aleksin touhuaminen on hengästyttävää katseltavaa. Neljä päivää sitten päivä hän treenaili kääntymistä selältä vatsalleen, ja tallensin siitä jonkun videopätkäkin. Se kannatti, sillä jo seuraavana päivänä homma lähti luistmaan sen verran hyvin että pystyi ottamaan uuden opeteltavan asian työn alle. Samann päivänä lähti pää nousemaan kopasta melkein sen reunan yli, ja tänä aamuna oli taas vuorossa 10 sentin pikajouksu vanhempien sängyssä paikasta A paikkaan B, jossa odotti mielenkiintoinen värillinen paperista ja pahvista tehty objekti (Paulo Caelhon “El Zahir”). Tuollaisesta maraton-ponnistelusta seurasi kolme puklausta, paljon hikeä ja jonkin verran kyyneleitäkin, mutta perille päästiin alle 4 minuutin ennnätysajassa.

Päivähoidosta

• 60.000 asukkaan kylässä on vain yksi kunnallinen päiväkoti (jonkun mielestä siis 60 tuhannen hengen kylässä syntyy alle 20 lasta vuodessa, ja joista 12 tarvitsee hoitopaikan…?)
• yksityisiä on sitten kahdenlaisia: virallisia (speksit ja säädökset täyttävät) ja sitten ei viralliset (ts. musta pörssi)
• vain kolmessa virallisessa päiväkodissa oli paikkoja ensi vuodelle
• käytiin tutustumassa kaikkiin ja otettiin hinnat selville:
  • ilmoittautumismaksu (joka vuosi) noin 250 € (kutsuvat sitä “varausmaksuksi”, mutta sitä ei mitenkään jälkikäteen sitten hyvitetä)
  • kuukausimaksu 265-310 €/kk
  • myös niiltä kuukausilta pitää maksaa jolloin lapsi ei ole hoidossa. Esim. meillä on tarkoitus että Estrella menis töihin vasta tammikuussa, joten syyskuusta eteenpäin pitää joka tapauksessa maksaa “jotain”
  • tämä “jotain” on väliltä 140-200 €/kk, toisinaan ilman oikeutta vielä lasta hoitoon (yhdessä paikassa sai kyllä vielä silloin tällöin…)
  • eikä tässä vielä kaikki: kaikki muukin pitää tietty maksaa: vakuutukset, ruoat, välipalat, materiaalit yms, joten loppusummaksi tulee 458-544 €/kk

Eikä tuohon hintaan saa vielä espanjankielistä opetusta (ehkä syystä että täällä kaikki virallisesti hyväksytyt päiväkodit ovat pakosta katalaaninkielisiä). Kylän ainoa englanninkielinen täytyy lakkauttaa kun se ei täytä vuonna 2000 säädettyjä speksejä, ja 8 vuoden siirtymäkausi loppuu tänä kesänä.

Pikkusiskolla ovat vastaavat päivähoitomaksut Suomessa n. 200 €/kk, joten täällä on siten about 2,5-3 kertaa kalliimpaa. Lapsilisää maksetaan 100 €/kk, ja siinä ne tuet ja avut sitten ovatkin. Neljän kuukauden äitiysloma on käytetty, joten loppuvuosi mennään sitten säästöjen ja nykyisen työpaikkani varassa.

Lastenhoidon kalleus Suomen hintoihin verrattuna toki harmittaa. Sitä voi kompensoida sellaisilla hankinnoilla tai elämäntavoilla, jotka Suomessa olisivat täkäläisiä paljon kalliimpia. Esimerkiksi kylän Tapas-juhlissa myytiin olutta vain euron per lasi, ja Suomessa se olisi varmasti maksanut vähintään 3, joten yhdestä lasista tulee säätöä jopa 2 euroa.

Joten jos olutta joisin vaikkapa sellaiset 150 lasia kuukaudessa (se tekisi noin litran päivässä) niin kokonaiskuluissa oltaisiin jo voiton puolella!



(no ei ehkä hyvä idea sittenkään)

]]> http://www.tapas-blogi.com/archives/230/feed http://www.tapas-blogi.com/archives/229 http://www.tapas-blogi.com/archives/229#comments Sun, 15 Jun 2008 14:01:42 +0000 Tapastelija http://www.tapas-blogi.com/archives/229 On aika palata blogin alkujuurille ja kirjoittaa enemmän henkilökohtaisia kuulumisia kuin ihmetellä toisen kulttuurin toimintatapoja ja -malleja. Alunperinhän ryhdyin kirjoittamaan lähinnä omalle perheelleni ja kavereilleni siitä, mitä kaikkea täällä tapahtuu ja mitä mielessä liikkuu, jotta Suomeen kyläilemään tullessa ei tarvitsisi neljäänkymmeneen kertaan kertoa samoja asioita. Ongelma ei ollut samojen asioiden kertaamisessa vaan siinä että siihen kului suhteettomasti aikaa, enkä sitten enää itse saanut kuulla mitä sille toiselle osapuolelle oli viimeisen puolen vuoden tai vuoden aikana tapahtunut. Eikä kovin pieniä arkisten asioiden yksityiskohtia tahdo kuukausien päästä enää muistaa.

Avaan samalla uuden kategorian Aleksille, joka on nyt jo yli 4 kk ikäinen. Häneen liittyvät tarinat eivät luultavasti satunnaista kävijää juurikaan kiinnosta, mutta luultavasti hänen isovanhempiaan sekä setiä ja tätejään saattaa kiinnostaa minkälaista kakkaa milloinkin on vaippaan ilmestynyt ja mitä uusia liikkeitä, eleitä ja ääniä kaverista lähtee. Samaisen lähipiirin pitäisi myös tietää mistä valokuvat ja videopätkät löytyvät (tänään en sinne mitään uutta kuitenkaan laita, päivityshommat teen vasta viikon päästä tai milloin nyt ehdinkin].

Aleksin nimi valittiin sillä perusteella, että se olisi helppo lausua molemmissa maissa eikä siihen liity heti suoraan mitään ivaavaa runoelmaa tai lorua. Täältä kun löytyy nimet Alex ja Alexis, joten luulimme että mitään ongelmaa ei syntyisi. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Espanjan pään isovanhempien kotikylässä ja -seuduilla ei osata lausua x-kirjainta, eli siis suomen “ks”-yhdistelmää. Joten täällä häntä osa suvusta kutsuu nimellä aLEssi (paino toisella tavulla). Taksikin on näiden suussa “tassi”. Ottaa päähän ja korvaan, mutta minkäs teet - ei kai niitä voi kieltääkään kutsumasta nimeltä, ja uuden äänneyhdistelmän opettelu on utopistista. Mutta Madridin ja Barcelonan alueella toimii nimi ihan hyvin, paitsi tuo kirjoituspuoli. Tähän mennessä on tullut vastaan jo aiemmin mainitut “Alex”, “Alexis”, ja sitten “Alexi” ja “Aleksis”. Sukunimestä löytyy jo melkoinen permutaatiomäärä eri variantteja, yleisimmillään “Carvonen”, “Carvonon”, “Carbonell” (tunnettu oliiviöljymerkki) ja niin edelleen.

Itseni esittelen puhelimessa usein nimellä Anti, Andy tai Antonio Carbonell, se kun on helpompaa kuin tavata aina se oma etu- ja sukunimi kirjain kirjaimelta. Työsähköpostiosoitteeksi ilmoitan puhelimitse Antin sijaan yksinkertaistaen pelkän ak:n (ak@firmannimi.com), mutta yrityksen englanninkielinen nimi on jo monelle puhelinvaihteelle ylitsepääsemätön ongelma. Käännän sen espanjaksi ja koetan lausua niin kuin se kirjoitetaan, näillä kolmella eri ilmaisumuodolla päästään yleisimmin jonkinlaiseeen yhteisymmärykseen siitä, kenen kanssa puhelimessa oikein ollaan ja mitä yhtiötä oikein edustan.

---

Ja nyt sitten beibe-asioihin. Periaatteessa tällaiset “merkkipäivät” kirjataan johonkin vauvapäiväkirjaan jota ei takuulla ulkopuolisille näytetä syystä että ketään ei tällaisilla asioilla haluta tappaa silkkaan tylsyyteen. Teen sen kaikesta huolimatta tänne blogiin syystä että tämähän on oikeastaan ainoa päiväkirja mitä kirjoittelen. Ja saattepahan samalla siellä Suomessa (tai missä lienette olettekin) ihmetellä minkälaisten asioiden parissa täällä aikaa tapetaan.

Taustalle tunnelmaa kohottamaan ääninäyte Aleksi puhelahjoista. Kyseessä on taltiointi kesäkuun ensimmäiseltä päivältä, jossa nuoriherra kertoo minkälaista unta on juuri nähnyt:

30.3.2008

Samana päivänä syntyneen serkun ristiäiset Suomessa. Aleksi löytää ensimmäistä kertaa omat kätensä, pistää ne nenänsä eteen ja tuijottaa niitä kieroon. Yrittää raukka jutella Mikiltä saadun aurinkolelun kanssa (lelu on kiinnitetty kopan kahvaan).

29.5.2008

Tutti löytää tiensä jo toista kertaa omaan suuhun. Siis niin että se kumipuoli on suussa ja kahva suun ulkopuolella.

30.5.2008

Aleksi nukkui 10 tuntia yhteen menoon ja oli syömättä 11 tuntia. Vapaaehtoisesti, mitään kemiallisia tai homeopaattisia vippaskonsteja saatika pakottamista ei käytetty. Toistaiseksi metodina ns. vapaa kasvatus

Viimeisen viikon aikana on melkein nauranut ääneen, ja puhe (tai miksi sitä mongertelua voisi kutsua) on muuttunut selvästi kovaäänisemmäksi. Keuhkot ovat tainneet vahvistua kun ilmaa riittää tuollaiseen höpökäyttöön.

Musiikki näyttääpi valikoivasti kiinnostavan. Ollaan kuunneltu putkeen yli puolet Vivaldin Vuodenajoista (mikään lässyversio ei kelpaa vaan The Helsinki Stringsien ja Reka Szilvayn rokkiversio, josta löytyy dynamiikan ääripäitä vaikka muille jakaa). Puolen tunnin kuuntelusessiota saattoi avittaa iTunesin visualisaatioefektit.

Vivaldin lisäksi jotkut Mozartin jutut tuntuvat menevän läpi, varsinkin jos isä niitä “kapellimestaroi” (luulen että musiikin eleellinen visualisointi avittaa jo pientä lastakin ymmärtämään mistä on oikein kyse - ainakin sillä on paljon hauskempaa kun joku elehtii ja pelleilee musiikin tahdissa). Bach ei mene läpi, ei ainakaan pianolla soitettuna. Aku Ankka-komppi tosin maittaa (pianoreperutaaria rajoittaa se että sitä voi soittaa vain yhdellä kädellä kun toisella täytyy pitää lasta sylissä). Toisinaan Aleksi jaksaa istua vartinkin isän sylissä ja ihmetellä kun jonkun iso räpylä soittaa asteikkoja ylös ja alas, tai tuota juuri mainittua Aku Ankka-komppia (pistän joskus ääninäytteen mukaan).

31.5.2008

Martti-sedän lakkiaiset ja Pauli-setä juoksemassa Tukholman maratonia. Helsingissä ja Tukholmassa paremmat säät kuin täällä Barcelonassa. Aleksi löytää omat jalkansa istuessaan aamulla isänsä vatsan päällä.

7.5.2008

Omituisia tapoja:

• Puree kuin (hampaaton) koira. Työntää omat tai jonkun muun sormet suuhun, puree tiukasti ikenet yhteen ja riuhtoo päätä oikealle ja vasemmalle samalla muristen. Mistäköhän nämä geenit ovat peräisin?
• Varsinainen mankeli kehdossa. Pyörii ja hyörii puolelta toiselle, tarttuu lakanoihin ja roikkuu niissä, tuijottaa vakoista seinää ennen nukahtamista (alle 2 cm etäisyydeltä), nukkuukin kai hetkittäin silmät auki?
• Kädet vispaa kuin kiinalaisella (rahaonnea tuottavalla) kissalla. Kissasta löytyy joku videopätkäkin.
• Ei naura vieläkään ihan ääneen, juttelee vähemmän kuin viikkoja aikaisemmin. Mutta laulaa oikein voimakkaasti puoli tuntia ennen nukahtamista.
• Pianonsoitoin katselu maittaa (ei tosin Bach eikä Sibbe).

13.6.2008

Tänään on ensimmäistä kertaa imeskelty päärynää. Vaikutti varsin positiiviselta kokemukselta.

14.6.2008

Koko päivä ulkona, käytiin syömässä isolla porukalla Ciudad de Imágen -nimisessä keskuksessa. Paikalla oli mummi, erilaisia tätejä ja setiä sekä pikkuserkkuja, ja muita vanhempien tuttuja. Syönnin jälkeen tultiin kiireesti mummolaan kun televisiosta alkoi Espanja-Ruotsi -fudismatsi. Siitä syntyi sen verran melua ettei nukkumisesta tietenkään tullut mitään (sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa että nämä sedät ja varsinkin tädit halusivat jatkuvasti kukin vuorollaan pitää Aleksi sylissä). Joten päikkärit jäivät lopulta väliin ja Aleksi-rukka nukahti kesken iltapalan isänsä syliin. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun nukahtaa a) kesken syömisen tai b) jonkun syliin. Yleensä pistetään kaveri jo ennen nukahtamista omaan koppaan tai jonnekin makuuasentoon, mutta tällä kertaa ei ehditty.

Kääntyi ensimmäistä kertaa selältä vatsalle (apua!). Toisinpäin on jo tuttua hommaa…

Jesús, 8-vuotiaan Victorin isä, neuvoi Aleksi isää käytännön asioissa:

“Opeta lapsesi sanomaan ‘mamá’. Toista sitä koko ajan lapselle, mielellään kaksi kertaa peräkkäin ‘mamá, mamá’ - ei koskaan ‘papá’. Sitten kun lapsi herää kolmelta yöllä mihin tahansa vaivaan tai painajaiseen niin usko pois, on sinulle eduksi jos lapsen suusta tulevat ensimmäisenä sanat ‘Mamá, mamá!’.”

Täytynee pitää vinkki mielessä.

]]> http://www.tapas-blogi.com/archives/229/feed http://www.tapas-blogi.com/archives/228 http://www.tapas-blogi.com/archives/228#comments Sun, 25 May 2008 22:25:28 +0000 Tapastelija http://www.tapas-blogi.com/archives/228 Näiden viimeaikaisten keskustelujen ja uutisten yhteenvedoksi näyttää syntyneen hallinnointi, management. Se tuntuu kovasti ontuvan sekä työelämässä, yritysmaailmassa että valtionhallinnassa. Tästä on lukuisia esimerkkejä joista kerron tässä muutamia:

 

 1) Edellisessä työpaikassani minulla oli tavallaan kaksi esimiestä, ja kun olin lähdössä firmasta ilmoitin tästä tietenkin molemmille. Toinen heistä tosin oli työmatkalla, enkä saanut häntä heti kiinni. Yritin siis puhelimella ja kun ei vastannut jätin vastaajaan viestin.

Pari päivää myöhemmin laitoin myös tekstiviestin, sekä ilmoitin asiasta myös sähköpostitse.

Viisi viikkoa kului, työt loppuivat ja viikkoa myöhemmin järjestettiin läksijäisillallinen kaikille firmasta lähteneille (meitä lopetti samalla viikolla 4 työntekijää), tapasin vihdoinkin tämän esimieheni (tai tässä tapauksessa naisen), joka yllättyneenä ilmoitti että kuuli lähtemisestäni vasta kyseisenä päivänä.

Jos firman johto tai firman teknistä toimintaa koordinoiva henkilö on 6 viikkoa tavoittamattomissa (ei lomalla vaan ylikuormitettuna) eikä ehdi lukemaan  sähköpostejaan, tekstiviestejään, vastaamaan puhelimeen tai kuuntelemaan vastaajaviestejään , se saattaa kertoo jotain  siitä järjestyksen määrästä mitä tämän firman asioiden hallinnointiin saattaa liittyä. On muuten vieläkin yksi edelliseen työpalkkaan liittyvää palkkaa maksamatta, vaikka olen lähtenyt firmasta jo kaksi kuukautta sitten.

 

2) Naista epäillään lapsena pahoinpitelystä. Lapsi huostaanotetaan, ja kuusi vuotta (!!!!) myöhemmin vihdoinkin selviää etteivät lapsen kehossa näkyneet jäljet johtuneet pahoinpitelystä vaan lapsen sairastamasta taudista. Huoltajuus tietysti palautettiin, mutta meni vielä 15 kuukautta ennen kuin lapsi pääsi takaisin äitinsä huostaan. Oikeuslaitoksen paperienkäsittelytaidot tunnetaan… (tästä myöhemmin lisää)

Mikähän olisi muuten sopiva korvaus siitä, että lapsi syyttä riistetään äidiltään ja päinvastoin, ja kuusi vuotta kuluu ennen kuin asia saadaan selvitettyä? Tai edes tuo 15 kk, jonka aikana lapsi ja äiti on aiheetta pidetty erillään toisistaan? Mitä rahasummaa vastaan olisit vamis antamaan pienen lapsesi lähes puoleksitoista vuodeksi viranomaisten haltuun ilman huoltajuutta?

 

3) Mies näyttää samalta kuin toinen mies, ja tällä perusteella pistetään istumaan elinkautista raiskauksesta ja ties mistä, vaikka yhdennäköisyyden lisäksi muuta näyttöä ei löydy. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin DNA-testien avulla käy ilmi, että mies onkin syytön.

Luulisi että tällöin mies välittömästi vapautettaisiin. Täkäläinen oikeuslaitos on kuitenkin sen verran ylikuormitettu, että paperihommiin saattaa tuhrautua jonkin verran aikaa, joten puolitoista kuukautta syyttömäksi toteamisen jälkeen mies on yhä kiven sisällä.

Lehdistö tietää että mies on syytön, samoin poliisi, hallitus, oikeuslaitos ja koko kansa. Mies itsekin on tietoinen asiasta, mutta kun systeemi ei toimi niin se ei toimi, ja tiilenpäiden lukeminen sen kun jatkuu. Ei kai nyt muutama viikko tai kuukausi 20 vuodessa tunnu enää missään, eihän se ole edes yhtä prosenttia.

 

4) Nuori mies tekee 20-vuotiaana rötöksiä, jää kiinni ja syyte nostetaan. Mies päästetään vapaalle odottamaan tuomiota. Aikaa kuluu vuosi, kaksi, kolme, mies menee naimisiin, opiskelee, hankkii työpaikan ja lapsia… ja 15 vuotta myöhemmin tulee lopulta tuomio ja ehdotonta vankeutta.

Kuvittele, olet järjestänyt koko elämäsi kuntoon, on työt ja kaikki järjestyksessä ja puoli sukupolvea myöhemmin joudut sitten linnaan. Ei kuitenkaan niin että rikokset olisivat tulleet vasta nyt ilmi vaan siksi että oikeuskäsittely saattaa kestää niinkin pitkään.

 

5) Yrityksen sisäiset kokoukset kestävät vähintään 2 tuntia, ja yleensä mitään etukäteen tehtyä asialistaa ei ole. Puheenvuoroja ei ole eikä puheenjohtajaa, ja vain toisinaan joku kirjaa pöytäkirjaa. Päätöksiä ei yleensä tehdä ja täten kokous täytyy toistaa kaksi kolme kertaa ennen kuin joitain tuloksia saadaan aikaiseksi.

Kokous ei ala etukäteen määrättynä ajankohtana vaan vasta kun paikalla on riittävästi paikalle kutsuttuja henkilöitä, Yleensä se joka tulee ajoissa paikalle joutuu toteamaan ettei ketään ole paikalla, joten hän poistuu esim. lukemaan sähköpostejaan. Seuraavaksi paikalle tullut toteaa saman asian, ja häipyy hoitamaan muita asioita. Ja tämä jatkuu niin kauan että huoneessa on kriittinen massa henkilöitä, ja kokous voi alkaa.

Kokous päättyy samaan tyyliin. Yksi kerrallaan osallistujat vain häviävät omille teilleen, esimerkiksi seuraavaan kokoukseen ja kun riittävän moni puuttuu, kokous on päättynyt.

Kokouksen aikana kenenkään puhelin ei ole suljettu ja kaikkiin puheluihin yleensä vastataan.

 

6) Taloyhtiön kokoukset ovat vielä karseampia tapauksia. Ne pidetään yleensä kadulla tai autotallin edessä - ilman minkäänlaista kirjallista dokumentaatiota etukäteen, kokouksen aikana tai jälkikäteen. pöytäkirjaa tai järjestystä, joten kaikki puhuvat yhtä aikaa kaikesta, joka ei yleensä liity juuri sillä hetkellä käsiteltävään aiheeseen,

 

7) Vajaamielinen pedofiili saadaan kiinni ja tuomitaan ehdottomaan vankeuteen. Kaksi vuotta myöhemmin tyyppi on yhä vapaalla, sillä tuomiota käsittelevä virkamies oli lomalla ja viransijainen ei ollut tehtäviensä tasalla. Tämä kävi ilmi vasta sen jälkeen kun samainen tyyppi oli murhannut 5-vuotiaan tytön. Nyt kiistellään siitä onko syypää tuomareissa vai poliisissa.

Ketään ei kuitenkaan ole pistetty asiasta vastuuseen, ja vahvasti epäilen että näin tulee käymään, sillä ongelmana ei ole yksittäinen henkilö vaan se että järjestelmä ei yksinkertaisesti vain toimi.

 

8 ) Pienissä kylissä tai kaupunginosissa poliisit kontrolloivat baarien ja yökerhojen toimintaa, ottavat suojelumaksuja ja toimivat muutoinkin mafian kaltaisesti. Korruptiota kun ei mitenkään valvota, ei ole valvontaelintä tai virkamiestä jonka vastuulla tämä olisi, tai jos on niin ei ole säädetty menetelmiä korruption tunnistamiseksi.

Korruptoituneita poliiseja on tunnetusti enemmänkin kuin tämä viimeksi julkiseksi tullut Madridin tapaus - mutta vain räikeimmät tapaukset tullessaan niin törkeän ylilyöviksi tulevat julkisiksi. Samaan tapaan kuin Marbellan kunnan hallinto- ja kiinteistökorruptio, joka oli kaikkien tiedossa yli kymmenen vuotta ennen kuin siitä tuli uutinen.

(more…)

]]> http://www.tapas-blogi.com/archives/228/feed