Olen muuttanut elämäni aikana 26 kertaa ja asunut 21 eri osoitteessa. Kaikkiin aiempiin muuttoihin verrattuna tämän on ollut kyllä kaikista raskain ja stressaavin. Syystä että nyt muutti yhden sijasta 3, ja samaan aikaan piti synkronoida asunnonhankinta, muutto, päiväkodin etsintä, ja tietty päivätyö. Aikaa pakkaamiseen ja purkamiseen ei kauheasti ollut, joten käytettiin lähes täyden palvelun muuttofirmaa, joka siis purki kalusteet, pakkasi kaiken, kantoi autoon, ja toisessa päässä sitten koko ruljanssi toisin päin. Tosin tavaroita eivät paikoilleen asetelleet, sillä esim. uuden asunnon keittiön kaappitila oli sen verran erilainen, ettei välttämättä samaa logiikkaa voinut millään käyttää.

Tästäkin huolimatta muutto oli siis raskas. Muuttofirma oli arvioinut hommat alakanttiin, josta johtuen pakkaaminen saatiin valmiiksi 6 tuntia aikataulusta jäljessä. Kello 23 illalla saatiin kaikki asunnosta ulos, jonka jälkeen söin pari leipää lounasiltapalaksi ja hyppäsin kiireesti auton rattiin kellon näyttäessä lukemaa 20 yli yhdentoista.

Edessä oli taipale Madridiin, 636 km joka on noin 6 tunnin ajomatka. Perillä minun pitikin olla vähän kuuden jälkeen, sillä autosta piti purkaa pari matkalaukkua, käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja olla ennen klo 8 lentokentällä, sillä seuraavana aamuna oli Pohjois-Espanjassa pari tärkeää tapaamista.

Ihan nukkumatta koko yön ajomatka ei meikäläiseltä onnistu, joten mietitytti että mitenköhän tässä nyt ehditään. Matkaan menee pienillä yöunilla helposti yli 7 tuntia, ja aikaa oli vain reilu 6. Kiireen lisäksi päälle iski melkoinen haikeus: kolmen ja puolen vuoden asumisen jälkeen oman kodin näkeminen typötyhjänä ja oven kiinni painaminen viimeistä kertaa tuntui melkoisen suurelta muutokselta. Tippa silmässä auton rattiin, mittari sataan kolmeenkymppiin ja baanalle.

Neljä kertaa jouduin pysähtymään: tankkaamaan, kaksi kertaa nukkumaan (yhteensä 35 min) ja vielä kerran piti stopata keskellä moottoritietä kun silmiä kirveli väsymyksen vuoksi niin hitosti, etten enää kyyneltulvan takaa ja siristelyjen lomasta nähnyt tietä. Ja oli vielä yökin. Pidin kuitenkin huolta ettei vauhti tippuisi alle 130:n (silloin kun se on kutakuinkin sallittua) ja perille pääsin tasan kello 6.00, MEWin Comforting Soundsin soidessa taustalla. Se taisi pureutua johonkin syvälle aivojen muistisolukkoon, tämä kappale yhdistettynä edellisen elämänvaiheen ja Barcelona-kauden taaksejättämiseen.

Auton purku, nopeasti punkkaan nukkumaan 30 min ja sitten taas ylös ja kentälle. Ensimmäinen palaveri meni ihan hyvin ja tolkuissa oloissa, mutta lounaan jälkeen väsymys iski niin pahasti että nuokuin ravintolan terassilla nojaten käsivarteen (omaani) pitäen silmiä kiinni aurinkolasien suojassa. En kuitenkaan pystynyt kunnolla torkahtamaan edes 5 minuuttia, joten kun saavuin seuraavaan tapaamiseen ei puhe enää kunnolla luistanut, ajatuksesta nyt puhumattakaan.

Jostain sitä sai sen verran energiaa kaivettua että itse tapaaminen loppuasiakkaan kanssa menikin vallan sutjakkaasti ja hyvällä rennolla meiningillä, ainakin omasta mielestäni. Eikä kukaan tuijottanut minua hämillään tai vaivautuneena, joten eiköhän se mitä suusta tuli pysynyt normaalin käytöksen ja liiketapaamisprotokollien rajoissa, Luulisin. Ja toivon.

—-

Sillä aikaa kun nuokuin Baskimaassa ravintolan terassilla lähes katatonisessa tilassa, muuttofirma puskee töitä Madridissa ja kantaa laatikoita asuntoon. Siellä Estrella siskonsa kanssa koordinoi miesten työskentelyä siihen saakka kunnes mummolasta tulee puhelu joka katkaisee hommat. Isoäiti oli avannut asuntonsa oven ja mennyt rappukäytävään jotain asioita toimittamaan… ja 3 sekunnin päästä takaa oli kuulunut oven iloinen kolahdus sen mennessä kiinni. Aleksi kun on oppinut sulkemaan kaikki näkemänsä ovet, ja tällä kertaa hän sulki mummonsa ulos itse jäädessään asuntoon.

Alkoi hirveä huuto, lapsi kun ei ole ollut 100% yksin vielä koskaan. Ovea ei saatu naapurilla olleella vara-avaimellakaan auki, sillä täällä on sellaiset lukot että jos avain on jätetty sisäpuolelle lukkopesään, silloin ei mikään juuri auta.

Estrella ja siskonsa hyökkäävät autoon ja ajavat paniikkitunnelmissa mummolaan. Matkalta soittavat kysyäkseen miten lapsi voi, ja naapuri yrittää selitellä parhain päin että joo, ei sieltä enää mitään kuulu, kai se on ”nukahtanut”… pahimmat aavistukset valtaavat parikaksikon mielikuvituksen, ja auton vauhti sen kun kiityy…

Perille päästyään rappukäytävässä on läjä naapureita, huolesta lähes sekaisessa tilassa oleva isoäitin, ja lapsi jatkaa huutamista oven takana (sinällään hyvä merkki siis, ei ole voinut millään teloa itseään tajuttomaksi eikä juoda mitään pesuaineita tms.). Paikalle soitetaan palokunta joka voisi teloa oven auki.

Tässä kohtaa luonnon omat menetelmät tulevat avuksi. Jokin käsittämätön äiti-refleksi iskee päälle, ja nainen jota normaaliolosuhteissa huimaa katsoa ulkopuolisena lasten karusellin pyörimistä ottaa ja kiipeää naapurin keittiön terassilta toiseen asuntoon. Kyseessä on 5. kerros ja reitti jota en itse tekisi ellei ladatulla aseella uhattaisi. Estrella siis vääntäytyi uhkarohkeasti räystäitä ja muita epämääräisiä tukia myöten mummolaan, ja Aleksi rauhoittuu muutamaa sekuntia myöhemmin.

Estrellalta meni jalat alta vasta stressin ja tilanteen lauettua, paikalle tulleet palomiehet jo olivat soittelemassa ambulanssia paikalle mutta urhoollisesti tästä kieltäytyi, ja kyllä se olo siitä vajaassa tunnissa tasaantui. Sitten takaisin uudelle asunnolle koordinoimaan.

Niin että tällaisia meille tapahtui meidän muuttopäivänä.

—-

Uudessa asunnossa ei näy missään mittaria joka kertoisi ulkolämpötilan. Vanha jäi muuttohässäkässä edellisen asunnon parvekkeelle, ja uutta ei olla vielä ehditty hankkia.
Mutta kai lämpöä voi mitata karkeasti myös laskemalla aikaa. Tänään määrittelin kohtuullisen mukavan lämpötilan seuraavalla tavalla:

Astu suihkun tai uimareissun jälkeen märällä jalalla parvekkeelle. Lattialle pitäisi jäädä tuttu kuvio varpaista ja jännästi muotoillusta jalkapohjasta (ellei sitten ole kyseessä lattajalka).
Jos jälki näkyy vielä 15 sekunnin päästä, ei ole tarpeeksi lämmin. Samassa lämpötilassa (ja kosteusarvoissa) myöskin vaatteet kuivuvat kipsakkaasti. Vettä valuvat uimahousut ovat rutikuivat alle tunnissa, ja tämän jälkeen ne voi taas pistää jalkaan ja painua takaisin pihalle uima-altaaseen polskimaan.

–

Jos joku olisi meille sanonut että taloyhtiöön kuuluu altaan, tenniskentän (tai siis sitä paljon pienemmän padel-kentän) ja kuntosalin lisäksi myös oma kissanpentu, en olisi odottanut kahta viikkoa että josko olisi vastaan tullut vielä parempia asuntoja. Kissa viettää aikaa sisäpihan portin vieressä, ja joku naapureista hankkii sille ruoat, joilla taloyhtiön perulainen portinvartija sitä joka päivä ruokkii.

Eh, melkoista elämänlaatua että saa silitellä kattia aamuin illoin mutta joku muu hoitaa ruokinnan. Mielestäni ihan hyvä diili. Kissa on vasta kolmen kuukauden ikäinen, emonsa hylkäämä mutta erittäin ihmisrakas ja tietty leikkisä. En valita.

Kulunut viikko on siis vietetty Madridissa asuntoja katsellen, sen mitä töiltä on ehtinyt ja kyennyt. Jalat ovat vieläkin muusina, vaikka mobiilialan messut loppuivat kaksi päivää sitten. Lämpöä oli ulkona +33, ja sisällä muutama aste vähemmän. Siinä 5 tuntia seistettyään ja puhua papatettuaan, puku päällä hikoillen, maistuivat järjestäjän tarjoamat juomat ja pikkunaposteltavat taivaalliselle. Ensi hätään tuli kipaistua kurkusta alas 4 lasia tuoremehua viidessä minuutissa, sitä ennen oli tosin yksi huurteinenkin tullut vastaan. Olutta ja viiniä kun oli helpommin saatavilla kuin vettä tai mehua. Höh näitä kulttuurieroja: työaikana messuilla ja vielä edustushommissa tyypit saavat tuosta noin vaan nakata lasilliset naaman eikä kukaan ole moksiskaan. Tosin kukaan ei ole koskaan edes hiprakassa saatikka öykkäröi.

Asuntoja on katseltu neljältä alueelta, joista yksi on nipin napin Madridin kaupungin rajojen ulkopuolella. Sieltä saisi samaan kipurajahintaan isompia asuntoja paremmilla palveluilla, ja ympäristökin olisi vähän vihreämpää. Olisi vielä lähempänä Mummola 1:stäkin, ainoa haittapuoli on etäisyys puolison työpaikalta. Metron sivuston mukaan julkisilla matkaan menee lähes 1,5 h, Google Mapsin mukaan sama välimatka olisi taitettavissa reilussa puolessa tunnissa. Ikävä kyllä Googlen kaverit ovat melkoisen positiivisia näissä arvioissaan, sillä tuo aika on todellinen vain sunnuntai-aamupäivisin, tai joskus klo 11 aikaan arkisin. Silloin kuin oikeasti ollaan töihin matkalla, samaan aikaan kuin kaikki muutkin, saattaa kulku pisteestä A pisteeseen B kestää helposti tuplastikin enemmän, eli reilusti yli tunnin.

Tässä viikko pohdiskellaan ja ensi kuun alussa kun taas Madridissa palloillaan niin pitäisi päätöstä jo tehdä. Siinä vaiheessa muuttoon olisi suunnitelmien mukaan aikaa vain viikko, ja pitäisi kaiken päälle saada jostain hyvä päiväkotipaikka Aleksille. Normaalit hakuajat ovat menneet umpeen jo viikkoja sitten, kunnallista päivähoitopaikkaa on turhaa edes toivoa, ja yksityisen puolen paikat tuntuvat olevan melkoisen täynnä, ettei tässä ihan turhasta stressailla.

——

Vuokra-asuminen on täällä omituisesti ratkaistu. On olemassa ns. vanhoja vuokrasopimuksia, jotka on tehty diktatuurin aikana eikä lakia ole sen jälkeen muutettu. Silloin oli säädetty niin että a) vuokralaista ei voi irtisanoa edes myydäkseen asunnon, ja b) vuokraa ei saa nostaa missään olosuhteissa. Ja nyt ollaan tilanteessa, missä jotkut maksavat 400-1000 euron asunnoista naurettavaa 10-100 euron kuukausivuokraa. Joillakin on käsittämätön 2 euron kuukausivuokra. Tästä seuraa ettei asunnon omistaja saa edes peruskuluja katettua: miten jollain 10 euron kuukausituloilla voisi paikata kattoa tai edes maalata seiniä? Vuoden vuokratuloilla kun ei osta kuin muutaman litran maalia, ja pitäisi ne yhtiövastikkeetkin jollain maksaa.

Asunnon omistaja on siis pienen pulman edessä: on omaisuutta josta on kuluja, vuokraa ei voi nostaa, asukasta ei voi häätää, eikä asuntoa saa millään myytyäkään jos siinä on tämän vanhan lain suojaama vuokralainen. Ainoa vaihtoehto on siis odottaa, että rakennus rapistuu asuinkelvottomaksi ja romahtaa, jolloin vuokrasopimus vihdoinkin raukeaa.

TV:ssä esitetään usealla kanavalla paikallisissa Karpolla on asiaa -ohjelmissa, kuinka nämä vuokraisännät eivät sitten huolla asuntojaan, koettavat saada näitä vuokralaisia jotenkin laillisin tai puolilaittomin keinoin häädettyä, jättävät asunnon huollot hunningolle ja niin niistä tulee pikkuhiljaa asuinkelvottomia.

Voi kauheaa ja kamalaa, kuinka ilkeitä ihmisiä ovat nämä omistajat. Kehtaavatkin. Tietenkin on heidän velvollisuutensa antaa omistamansa asunnot näille köyhille vanhuksille ilmaiseksi käyttöön ilman minkäänlaisia aikarajoituksia, ja ylläpitää näitä asuntoja omalla kustannuksellaan, sillä missä nämä köyhät kansalaiset muutoin voisivat asua?

Tässä valtio on taas kerran jättänyt oman velvollisuutensa tekemättä ja sälyttänyt ongelman tavallisten kansalaisten harteille. On käsittämätöntä miten yksityisomaisuutta voidaan näin sosialisoida valtion taholta sosiaaliturvan takaamiseksi, eikä tästä asiasta edes puhuta julkisesti. Julkishallinnonhan tehtävä olisi järjestää varat tällaiseen toimintaan, ei niitä rahoja voi epätasapuolisesti vain tietyltä ihmisryhmältä väkisin pakottaa. On se kumma että jos hankkisin tällaisen asunnon niin en sitten voisi päättää laittaisinko sitä vuokralle tai edes mitä hintaa siitä pyytäisi, sillä joku lakiasetus 60-luvulta määräisi että se pitäisi käytännössä ilmaiseksi antaa nykyiselle vuokralaiselle ilman irtisanomismahdollisuutta.

Toinen vuokra-asumiseen liittyvä ongelma liittyy myös julkishallinnon toimimattomuuteen. Jos vuokralainen syystä tai toisesta jättää vuokransa maksamatta, sanotaan nyt vaikka kolmen kuukauden ajan, häätö vaatii tietenkin oikeuden päätöksen. Tähän päätökseen menee minimissääkin puoli vuotta, joten maasta löytyy mukava määrä tapauksia, joissa tyypit ihan pokkana jatkavat asumistaan asunnossa, johon heillä ei ole millään muotoa varaa, ei ehkä koskaan ole ollutkaan. Mutta voivatpahan punkata kivassa kämpässä vuoden päivät maksamatta enempää kuin ensimmäisen kuukauden vuokran ja kahden kuukauden vuokratakuun. Halvalla pääsee.

Oikeusprosessin aikana vuokralainen voi asua laillisesti maksamatta sentin senttiä. Tämän turvaamiseksi vuokranantajat vaativat puolen vuoden vuokraa talletettavaksi erityiselle pankkitilille, normaalin 1-2 vuokratakuun lisäksi. Tuhannet eurot sitten makaavat siten pankin tilillä. Tietenkään pankki ei maksa näistä talletuksesta mitään korkoa, sillä kyseessähän on erityispalvelu, josta pitää jopa maksaa.

Vuokralaiselta vaaditaan siis usein 6 kk vuokratalletusta, 2 kk takuuta, 1 kk välityspalkkiota ja vielä ensimmäisen kuun vuokra, yhteensä 10 kk vuokraa (ja tilinhoitokulut vielä kaupan päälle). Jos vuokra on normaalista kolmiosta tonnin kuussa niin sitten pitäisi olla säästössä kymppitonni, jotta pääsee ylipäätään vuokraamaan asunnon. Onneksi sentään kaikilla ei tällaisia vaatimuksia ole, ja asunnon voi löytää tietty ilman välittäjääkin. Jos on onnea niin vuokra-asuntoon voi päästä käsiksi puolella eli viiden kuukauden vuokran säästöillä.

Vuokraajalle aiheutuneiden ongelmien lisäksi tällaiset vuokratakuujärjestelmät ovat yhteiskunnallinenkin ongelma, sillä suuret summat rahaa makaa tuottamattomilla tileillä. Kotitalouksien ostovoima tästä tietenkin heikkenee, ja näin talouskriisin aikana tämä on erityisen suuri ongelma.

Vielä yksi esimerkki espanjalaisesta hallinnosta. Koulutusjärjestelmä pykii pahasti, syynä se että sitä rukataan joka kerta kun hallitus vaihtuu. Vähintään 4 vuoden välein laitetaan systeemit uusiksi, ja tällä menetelmällä varmistetaan että muutosten tuloksia ei koskaan voida mitata. Lisäksi muutokset liittyvät politiikkaan ja jopa uskontoon, eikä niillä ole välttämättä tieteellistä pohjaa.

Noin vuosi sitten oli opetusministeriöllä ongelma, kun muistaakseni lukioissa alkoi ilmaantua huolestuttavan suuri määrä luokalle jääneitä. Koko vuosikursi täytyi toistaa jos sai ehdot kolmesta aineesta.

Tässä kohtaa yleensä mietittäisiin, että onko syynä liian korkeat vaatimukset, opettajien huono taso tai oppilaitosten ja opettajien liian vähäiset resurssit, kuten liian isot opetusryhmät. Ongelma paikallistettaisiin ja sitten asiaa voitaisiin ryhtyä korjaamaan. Paikallinen ratkaisu oli kuitenkin huomattavasti tehokkaampi, ja sillä saatiin ongelma ratkaistua välittömästi ilman minkäänlaisia lisäkuluja. Ministeriö näet määräsi, että tästä eteenpäin luokalle jää vasta kun saa ehdot viidestä aineesta.

Homma oli täten nopeasti hoidettu ja ministeriö sai aikaansaannostensa listalle maininnan siitä että opetuksen taso nousi huomattavasti, sillä luokalle jääneiden määrähän kiistattomasti pieneni.

Täällä on taas paikalliset varkaat tulleet tutuiksi. Eräs suomalaisseurue täällä ollessaan pääsi eroon ainakin yhdestä lompakosta, ja tämä talous yhdestä naisten käsilaukusta.

Koska laukussa oli papereiden ja lompakon lisäksi myös talon avaimet niin piti sitten vaihtaa oven lukkopesä. Täällä ei ole käytössä mitään Abloy-systeemejä, joten uudelleensarjoittaminen on outo käsite, ja ainoa vaihtoehto on siis vaihtaa koko lukko.

Onneksi se maksoi vain vähän enemmän kuin uusien avaimien teettäminen, ja uuden pesän mukana tuli sopivasti 5 uutta avainta. Vaihtoon meni vain 2 minuuttia, yksi ruuvi ja sillä sen pesän sai sieltä ulos. Eipähän tarvinnut kutsua lukkoseppiä paikalle. Ne kun nyhtävät järkyttäviä summia. (Odotan sitä hetkeä että joku lukkoseppä kohtaa tietokoneongelman, ja pyytää sitä vähän fiksaamaan. Laskuttaisin 150 euroa jokaiselta alkavalta varttitunnilta, eikä omaatuntoa kolkuttaisi tässä tilanteessa lainkaan.)

Olen kuullut juttuja että esim. Madridin lentokentällä joku barcelonalainen kadotti laukkunsa, ja seuraavana pääsiäsilomana talo käytiin tyhjentämässä laukusta löytyneillä avaimilla. Eli jos siellä seassa on joku lappu josta selviää omistajan osoite, niin ei kannata kahta kertaa miettiä että vaihtaisiko koko lukon vai ei. On vähän turvallisempi olo, ja 35 egeä siitä ei ole hinta eikä mikään. En haluaisi joku yö törmätä vieraisiin henkilöihin kotona, en vaikka eivät olisikaan niitä väkivaltaisimpia yksilöitä.

—

Kävin juuri uimassa, näin perjantai-iltana yhdeksän jälkeen (illallisaika) siellä ei ollut juuri ketään. Sai uida ihan yksin radalla ja oli aika mukavaa. Standardit 2 km tuli vedettyä, vajaa 50 min siihen meni verryttelyineen. Uintireissuun menee kuitenkin lähes 2 tuntia, vaikka kävelymatka on vain reilu 10 min. Johonkin se aika vaan menee - eikä siellä ole edes saunaa!

Huomenna, jos lämpimät kelit jatkuvat eikä kukaan tule kipeäksi, mennään varmaan jonnekin pikkuiseen vuoristokylään syömään kevätsipuleita. Diegon ja Bean kanssa viisistään olisi tarkoitus mennä, heti aamulla olevan vauvauinnin jälkeen. Tänään oli päivällä ihan törkeän lämmintä, t-paitasillaan tarkeni oikein hyvin. Huomiseksi on vielä parempaa ilmaa, 20 astetta, joten kelpaa sitä maaseudulle lähteä ja ulkoilmassa oleskella. Aleksinkin lempijuttuja on tällä hetkellä työntää itse omia kärryjään, ja sitä on helpompi harrastaa ulkona kuin sisätiloissa.

Useimmiten nämä lähdöt ovat vaan niin pirun aikaisin aamulla, ettei oikein huvittaisi herätä aamuneljältä vain sen vuoksi että olisi tarpeeksi ylimääräistä aikaa eikä sitten viimetingassa saapuisi joka paikkaan. Kyllä niillä yöunillakin on oma arvonsa, ja tähän saakka ne ovat painaneet puntarissa enemmän kuin kiireen välttäminen. Tänään lähtö oli kuitenkin sen verran myöhäinen, että sai nukuttua jopa aamukuuteen.

Boarding alkaa ihan kohta ja pitänee varmaan lopettaa raportti näistä poikkeuksellisista oloista täältä tähän.

Keskiviikkona käyn lounaalla vanhan kaverini kanssa, tällaiset ohjeet sain tapaamispaikaksi:

“ota taksi a Campo de las Naciones (Ribera del Loira), istu johonkin baariin ja olen siella noin 14.10…

Tänään oli pommi-isku just talla kadulla, mut uskoisin et keskiviikkona on jo kaikki ennallaan…kai joku kahvila on sailynyt ehjana…”

Samoin oli päivän uutisissa että joku kansainvälistä kauppaorganisaatiota johtava nuori mies on täällä Barcelonassa aamulla ammuttu kadulle. Luoti päähän. Että noiden taskuvarkauksien ja asuntojen ryöstämisen lisäksi vielä näitä ongelmia täällä “suuressa maailmassa”. Toinen asia mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kun siellä pakkasten keskellä haaveillaan etelästä ja isoista kaupungeista on se, että liikenne ja ruuhkat ovat aivan toista luokkaa kuin mihin on ehkä tottunut. Kipaisu kaupungin keskustassa saattaa viedä helposti 3 tuntia, vaikka matkaa olisi vain reilu 10 kilometriä suuntaansa.

Poika täytti vuoden kutakuinkin terveenä, ja päiväkodissa on päässyt käymään jo kahtena päivänä peräkkäin (tosin oli viikonloppu välissä). Jos yön aikana ei tule takapakkia niin huomennakin on tarhapäivä, ja molemmat vanhemmat voivat tehdä normaalisti töitä.

Eilen oli melkoinen myräkkä. Tuulta oli vähintäänkin riittävästi, ja koko maahan oli annettu “punainen varoitus”. Se tarkoittaa huonointa mahdollista säätä, ja tällöin suositellaan ettei ulos mentäisi ellei ole ihan pakko. Myrkytuuli teki täällä Kataloniassa tuhojaan: kattojen ja sortuneiden rakennusten lisäksi se kaatoi yli 2000 puuta ja tappoi muutamia, kun kaatui puu tai rakennus päälle. Koko maassa oli 9 kuolonuhria, ja luoteis-Espanjassa mitattiin jopa yli 200 km/h nopeuksia.

Se on aika hurja tuuli. Mielikuvan siitä saa jos miettii, miltä tuntuisi seistä auton katolla silloin kun se kulkee kahtasataa jollain moottoritiellä. Ei se ole kovin helppoa, luulisin. Täällä koillisessa Espanajssa jäätiin alle 150 km/h nopeuksiin.

Tuulen vuoksi ei eilen juuri moottoripyöräilijöitä ja mopoilijoita ollut liikkeellä, joten meilläkin oli kotona varsin hiljaista. Kerran mittasin sisällä vauvan kehdon vieressä yli 75 dB:tä, kun iso Harley-Davidson käynnistyi tuossa talon edustalla. Meteli oli aika mukava siinä vaiheessa, kun koko 7-henkinen harrikkakerho lähti liikkeelle - kello 2 yöllä.

Niin, ja sitten oli vielä ihan kotikutoisetkin äänenvaimentimet päälle. Aleksilla kun ei ole ollut ääntä kahteen päivään, joten sekin laski sisätiloissa nautittavien desibeliarvojen määrää. Tänään näyttää siltä, että nämä äänet ovat pikkuhiljaa palaamassa, vielä tosin pienellä sordiinolla varustettuina.

Hiljaisuudesta nauttimista ei ole haitannut sekään, että toinen korvani on ollut puolitoista viikkoa tukossa tai lukossa. Ylihuomenna pitäisi taas lentää, toivottavasti se siihen mennessä on täysin kuntoutunut.

Ensi viikolla toivottavasti päästään vihdoinkin normaalisti töihin ja päiväkotiin. Jälkimmäisen jätän Aleksille, aikuisena valitsen itselleni tuon ensimmäisen. Se on mielestäni reilua ja kohtuullista.

Olo ei kuitenkaan tästä juuri parantunut, ja illemmalla tuli yllättäen sellainen olo että voisi olla aiheellista talsia WC-ympäristöön. Ihan en perille ehtinyt kun jo laatta lensi reilun metrin kaaressa pitkin lattiakaakeleita. Meni hyvät edellisillan pitsat ihan hukkaan.

Onni onnettomuudessa oli, ettei tämä tapahtunut muutamaa tuntia aiemmin lentokoneessa. Siinä olisi ollut kanssamatkustajilta anteeksipyytelemistä enemmän kuin olisi ollut rahkeita.

Olo parani, mutta vatsaflunssa tai muu virus piti allekirjoittaneen vielä kaukana kaikesta syömiseen liittyvästä. Joten seuraavana päivänä olo oli jotakuinkin heikko. Aamulla siinä sitten tukka sekaisin pyjamassa paketoin joululahjoja - täällähän ei ole perinteisesti joulupukkia vaan viisaat itämään tietäjät, jotka tuovat lahjat loppiaisen vastaisena yönä. Muukin talon väki oli viikonloppu- ja kotiasusteissaan (pyjamat ja kylpytakit päällä, tukat sekaisin), kun ovikello yllättäen soi.

Joku avasi oven ja sisään ryntäsi ponnekkaalla vauhdilla viiden miehen seurue johtajanaan perinteiseen papinkaapuun pukeutunut mies, jolla oli luonnollisen kokoinen Jeesus-lapsi sylissään. Tai siis meille ei-katolisille se oli nukke. Seurue hyökkäsi olohuoneeseen, jossa niitä lahjoja olin paketoimassa, ja siinä se pappi sitten alkoi siunaamaan asuntoa. Liturgiat käytiin nopeasti läpi, puhetta tuli kuin konekivääristä, kai siinä jotain siunattua vettäkin heiteltiin nurkkiin, ja lopuksi vielä kaikkien läsnäolijoiden piti suudella tätä nukkea kun se kerran oli Jeesus-symboli tai jotain. Ehdin hetken miettiä että pitäisikö tai voisiko meikäläinen jättää tämän väliin, vääräuskoinen kun olen ja vielä todennäköisesti jonkun vatsaflunssaviruksen kantaja, mutta sen verran tomerasti sitä nukkea tarjottiin naaman eteen että päädyin, että poliittinen korrektius voittakoon.

Jos siis vuoden alussa törmäsitte Madridin eteläosissa Jeesus-nukkea kantavaan pappiin, joka tyrkkää sen kasvojenne eteen suutelemista varten, niin toivottavasti väititte oikeaa polvea.

Myöhemmin kävi vielä mielessä, että onneksi lensi se laatta edellisenä päivänä. En ole sen koommin uskaltanut miettiäkään, mikä olisi ollut papin ja seurueen reaktio, jos lasti olisi päättänyt tulla ulos juuri sillä hetkellä kun tätä nukkea tarjottiin suudeltavakseni.

Paluumatka ihan kohta alkamassa. Toivottavasti ehdin postata tämän ennen kuin pitää rynnätä koneeseen. Tämä päivä on katseltu kaupunkia ja kuultu paljon paikallisista oloista ja tavoista. Meitä kyyditsi paikallinen intialainen, joka uhrasi puolikkaan päivän meidän hyysäämiseen. Hieno teko, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka vähän vapaa-aikaa täkäläisillä oikein on. Virallisia vapaapäiviä (eli siis lomaa) on 6 vuodessa, onneksi tässä firmassa on sentään 5 päivän työviikkoa. Tosin lähes kaikki tekevät omana lauantainaan sellaiset 4-6 tuntia lähes poikkeuksetta, sen verran kovan paineen ja vaatimusten alla työskennellään. Muissa firmoissa tehdään suoraan kuutta tai seitsemää päivää.

Rytmi on siis kova, ja se näkyy kaikkialla. Tuntuu että paikallinen aikakäsite on neljä kertaa meikäläistä tiiviimpi. Lähi-Idässä kännyköitä vaihdetaan 3-8 kk välein vähän maasta riippuen. Kaikilla on ihan uusimmat mallit, ja yli puoli vuotta vanhaa mallia ei saa töissä edes käyttää, ettei uskottavuus kärsisi.

Dubaissa rakennustyömaiden vuoksi tutut reitit ja kadut muuttuvat jopa 3 viikon välein, aina joku katu on uusittu, pistetty poikki tai korvattu toisella. Kunnon ajo-ohjeita ei voi antaa, ja siten GPS-laitteiden kartat pitäisi päivittää kerran kuussa. Pelkän reitin lisäksi myös maamerkit ja muut visuaaliset näkymät muuttuvat alle puolessa vuodessa niin paljon, ettei niidenkään perusteella aina voi kovin hyvin suunnistaa.

Tuossa ajassa maisemat muuttuvat lähes tuntemattomiksi, kun joka puolelle rakennetaan käsittämättömällä vauhdilla uusia pilvenpiirtäjiä, teitä, metrolinjoja ja ties vaikka mitä. Metro sinällään on jo saavutus – useita kymmeniä kilometrejä metroa maan ja meren alla sekä maan päällä on rakennettu tyhjästä kahdessa vuodessa, ja vajaan vuoden päästä se on valmis. Miten tämä on mahdollista selittyy sillä, että täällä ei ole käytössä koalitiohallituksia ja demokratiaa. Kun jotain päätetään niin se sitten tehdään, eikä siinä ole mitään vastaan mukisemista.

Kaksi vuotta sitten maan hallitsija tokaisi alaisilleen, että tänne tarvitaan metro - ”olen sitten 9.9.2009 tuossa laiturilla odottamassa että metro tulee ja kuljettaa minut keskustaan”. Sen olisi siis parempi olla täysin toiminnassa tuona päivänä, mitään selityksiä on turha kenellekään antaa. Jos homma tulee hoidettua, rahaa, mainetta ja luottamusta sataa, jos taas menee metsään niin kaikki projektissa mukana olleet johtajat joutuvat kilometritehtaalle. Jos joku rakennus on näiden isojen suunnitelmien edessä, se voidaan tuosta noin vain valtion päätöksellä purkaa, asukkailla aikaa vaihtaa asunnosta toiseen standardit 30 päivää. Vastaan ei voi eikä kannata sanoa, vaikka asunto olisi ns. omistusasunto.

Omista asunnoistaan ”karkotetuille” annetaan tilalle edellistä asuntoa hienompi ja suurempi kämppä vähintään yhtä hyvältä alueelta. Näin ei periaatteessa kenelläkään ole myöskään mitään valittamista. Etuna tällaisessa suoraviivaisessa toiminnassa on se, että tällä tavalla kaiken maailman lupa-asioiden ja valitusten käsittelyyn ei mene lainkaan aikaa, ja valmista jälkeä syntyy huippuajassa.

——-

En sitten ehtinyt naputella koko postausta ennen lähtöä, kone kutsuu ja kirjoittaminen jatkuu seuraavaksi Dohassa tai Frankfurtissa, tai jossain siinä välissä. Ja loput kotona.

——-

Sheikki päätti kerran, että pitäisi saada oma lentoyhtiö (täällä nämä sheikit ja prinssit käytännössä omistavat kaiken, siis hotellit, pilvenpiirtäjät, yhtiöitä, tiet ja maat yms.). Otti yhteyttä yhteen British Airways-yhtiön aluemanageriin ja kysyi, että pystytkö pistämään meille oman lentoyhtiön pystyyn kuudessa kuukaudessa. Kaveri hämillään vastasi, että hän on nyt lähinnä keskitason myyntijohtaja eikä hänellä ole kokemusta koko systeemin pyörittämisestä, saatikka sellaisen pystyttämisestä. Sheikki sanoi, ettei kysellyt moisia vaan että pystytkö tekemään tämän 6 kuukaudessa. Kaveri suostui, teki mielettömästi töitä seuraavat puoli vuotta, ja homma tuli tehtyä ajallaan. Pari vuotta myöhemmin lentoyhtiö oli kasvanut yhdeksi maailman suurimmista.

Kaiken pitää olla maailman suurinta, korkeinta ja hienoa. Dubaihin rakennetaan parhaillaan yli 700 metriä korkeaa pilvenpiirtäjää, maailman korkeinta rakennusta mitattuna kaikilla mahdollisilla mittareilla (Empire State Building on tästä vajaa puolet, eli ihan tynkä, samoin Eiffel-torni). Toisaalle suunnitellaan käsittämätöntä 1,5 km korkuista tornia, siinä riittää useammalle rappusia rampata. Siellä yläilmoissa ilma on jo selvästi maanpintaa ohuempaa ja lämpötilakin laskee muutamia asteita.

——-

Rakennusnopeuden lisäksi moni muukin asia on täällä utraspeediä ja kontrolloitua. Jos toikkaroit liikenteessä, ja verestä löytyy vähänkin alkomaholia, niin se on suoraan 2 viikkoa linnaa ja 3 kk ilman korttia. Ajat päin punaista, niin sitten tulee 2 päivää kakkua. Yleensä nämä pistetään käytäntöön välittömästi, eli Monopoli-pelin mukaan ”Kulje suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun tai kodin kautta”. Jos pistät yhtään vastaan, siis yrität selitellä ja olla eri mieltä poliisin kanssa niin tästä tulee päivä lisää kakkua. Oikeudenkäynnissäkään ei kannata hirmuisesti argumentoida vastaan, siitä ei ole kuin haittaa. Eli ns. lieventäviä asianhaaroja ei ole. Tässä menetelmässä on se hyvä puoli, että vapaudenmenetys haittaa yhtä lailla rikkaita ja köyhiä. Satojen tai vaikka tuhansienkin dollarien sakko ei välttämättä menestyvää liikemiestä juuri haittaa, mutta 2 viikkoa poissa töistä on vaikea selittää. Usein siitä seuraakin työpaikan menestys, ja ilman työpaikkaa täällä ei ole ulkomaalaisilla juuri mitään tekemistä, joten samaan syssyyn tulee siten karkotuskin. Ja sitä ei kukaan mitenkään erityisesti kaipaa, vaikka ulkomailta ovatkin. Maa on lähiympäristöön verrattuna hyvin turvallinen, sosiaaliturvakin ja palvelut pelaa, joten ei ihme että ystävämme Intiasta asuu perheineen mieluummin täällä kuin kotimaassaan.

Jos koti-ikävä kuitenkin oikein pahasti yllättää ja haluaa nopeasti takaisin, sekin järjestyy. Mielenosoitukset kun ovat täällä kiellettyjä, ja se todellakin tarkoittaa sitä. Muutama vuosi sitten eräs intialais-pakistanilainen joukko kokoontui jotain asiaa vastaan maantielle ja estivät liikenteen kulun. Poliisi piiritti joukon ja pidätti kaikki. Samaan aikaan oli jo otettu yhteyttä maiden suurlähetystöihin ja ilmoitettu, että näitä kaiffareita ei enää täällä kaivata. Tunnissa lentokentälle oli hankittu pari konetta ja kaverit lennätettiin kotimaihinsa. Passeihin leima ”Ei tervetullut koskaan” ja näin ongelmasta päästiin nopeasti eroon. Sinällään ikävää, että mielenosoittajat eivät ehtineet edes käydä hakemassa henkilökohtaisia tavaroitaan tai hyvästelemässä perheitään/tuttujaan, karkotus oli välitön: tunnissa ulos maasta ja hei hei.

Ennen lähtöä ehdittiin käydä kauppakeskuksessa ihmettelemässä tarjontaa. Löytyi pröystäilytarkoitukseen tehtyjä kelloja – niin rumia että hirvitti ja täynnä timantti- ja kultakoristeluja, toisinaan niin paljon ettei itse kellonajasta saanut juuri selvää. Käsittämättömän tyylittömiä löytyi, sellaisia joita ei kukaan vähänkään tyylitajuinen kehtaisi pitää vaikka maksettaisiin. Maailmankaikkeuden rumimman kellon hintaa ei edes kehdattu käydä kysymässä, kun pokka petti jo ovella.

Löytyi sieltä sellaisia USD 200.000 hintaisia puhelimiakin. Kullattuja ja täynnä ties mitä ihmetyksiä, ja kuitenkin sisällä sama buginen käyttis kuin tavallisen kaduntallaajan puhelimissa. Ja teknologia vanhenee puolessa vuodessa, joten melkoisen älykäs täytyy olla ihmisen, joka laittaa asunnon verran rahaa rumaan puhelimeen, joka on puolen vuoden päästä heitettävä menemään, kun sitä ei enää kehtaa pitää mukana.

——-

Pääsin lopulta siis kotiin, tosin viimeinen lento-osuus piti lentää ilman lippua, kun olivat jotain sekoilleet sen kertaalleen perutun lipun kanssa. Antoivat jonkun lapun käteen että mene koneeseen, mutta virallisesti lennät siis ilman lippua. Kai sitä näinkin voi lentää, pääasia että pääsee takaisin kotiin ja nukkumaan. Lentokoneissa nukkuminen on pirullisen epämukavaa puuhaa.

Messut onnistuneesti ohi. Aika poikki on olo, 5 päivää putkeen puhumista ja selittämistä, jalat muusina ja aivot lohkoperunoina. Laatikollinen käyntikortteja eli ihmisiä, joihin pitäisi lähipäivinä olla yhteydessä. Töitä siis piisaa moneen suutaan, Saudi-Arabiakin kutsuu vajaan 3 viikon päästä, toivottavasti ehditään hoitaa viisumit siihen mennessä. Pienen ongelman aiheuttaa se, ettei Virossa eikä Suomessa ole vielä toimivaa suurlähetystöä, joten Jouko joutuu anomaan viisumiaan Tukholmasta käsin. Ja sinne on siis toimitettava alkuperäinen passi ja käydä allekirjoittamassa papereita sun muita. Ei ole turhan helpoksi tätä tehty. Tosin kuulin että jos kyseessä olisi nainen niin viisumin saa vain ja ainoastaan aviomiehen kirjallisella luvalla. Ja jos ei ole naimisissa ja on alle 35-vuotias niin viisumia ei saa sitten millään.

Täällä Arabiemiirikuntien liitossa töitä tehdään todellakin olan takaa Siis ne ulkomaalaiset tekevät. Taksikuskit ajavat 84 tuntia viikossa, raksoilla taitaa olla sama tahti. Ja parturit ovat puolenyön aikaan auki viikon jokaisena päivänä, tai ainakin tällä viikolla on ollut näin.

Taksien kanssa tulee ihan hyvin toimeen jos hoksaa, etteivät kuskit juurikaan osaa englantia, vaikka niin antavat ymmärtää. Toissailtana oli tarkoitus vain heittää kamat hotellille ja jatkaa matkaa samalla taksilla jonnekin syömään, mutta homma tyrehtyi siihen kun auto lähti alta heti oven suljettua, vaikka juuri oli rautalangasta väännetty ja elekielin esitetty, että tullaan takaisin 10 minuutin kuluttua, halutaan jatkaa matkaa ja kaikkea muuta. Kuuden päivän taksiajelujen jälkeen saldo on kutakuinkin seuraava:

• kaksi on osannut välttävää englantia
• yksi on tiennyt missä hotelli sijaitsee
• kun on kertonut viereisen loistohotellin nimen niin silloin yli puolet on osannut neuvomatta lähiseudulle (kyseessä on keskustan alue, ei mikään syrjäseutu)

Webbisivut ovat välillä yllättäneet. Tässä alla esimerkki siitä miltä Google näytti pari päivää sitten:

Ja lopuksi vielä äskettäin kokeilemani flickr:

Neuvoteltuani ystävällisesti 45 minuuttia yhdysvaltalaisen matkayhtiön kanssa lentolipuistani sain kuin sainkin paluumatkan järjestettyä. Lufthansa kun oli peruuttanut paluumatkani Frankfurtista Barcelonaan, sillä heidän tietojensa mukaan en ole tänne lentänyt. Joten kun menomatka oli käyttämättä, paluumatka pyyhittiin automaattisesti yli. Tämä siitä seuraa kun antaa Qatarin lentoyhtiön varata myös Euroopan sisäiset lennot, ja matkan myyjänä toimii joku jenkkifirma. Lennolle tuli hintaa enemmän kuin oli odotettu, sillä varmaankaan 50 minuutin puhelu Dubaista Espanjan kautta Yhdysvaltoihin kännykällä ei nyt ihan ilmaista ole. Mutta takaisin on päästävä, melkeinpä kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä.

Kaksi messupäivää takana ja vielä ollaan kutakuinkin hengissä. Paljon on nurinkurista tullut vastaan, kummasteltavaa ja hämmästeltävää, vaikka suurin osa ajasta ollaankin vietetty messualueella.

Ensimmäinen silmiinpistävä seikka on se, että kaikki jotka tekevät töitä, ovat ulkomaalaisia. Maassa asuu n. 5 miljoonaa asukasta, joista vain viidesosa on paikallisia. Ja ne ovat niitä rikkaita, joiden ei tarvitse käydä töissä. Jotta saadaan kuitenkin maa pyörimään ja rakennukset pystyyn (niitä kyhätään yötä päivää sadoilla eri työmailla) tänne pitää tuoda esim. Intiasta melkoinen määrä kaiffareita duuniin, sellaisilla sopivilla puolen vuoden sopimuksilla. Palkka on lähtömaan tasoon nähden vähintäänkin hyvä, eikä todellakaan tarvitse heitä tänne erityisesti houkutella – jonossa olisi varmaan vaikka kuinka uusia tulijoita. Ja paikalliset ovat myös tyytyväisiä kun on duunareita joka lähtöön eikä niille tarvitse maksaa paljoakaan.

Taksit ovat myös erikoinen ilmestys. Lähinnä kummastuttaa se, että ne ovat yhtä aikaa niin älyttömän halpoja (kallein matka tähän mennessä on ollut alle 4 euroa, lähtöhinnan ollessa yölläkin 80 eurosenttiä) ja sitten niitä on kuitenkin niin vaikea saada mistään. Odotusajat ovat olleet tähän mennessä keskimäärin vajaa puoli tuntia, ei auta vaikka kuinka soittaisi ja tilaisi puhelimella. Kysyntä ja tarjonta eivät jotenkin kohtaa. Yleensähän jos jostain hyödykkeestä on pulaa niin hinnat nousevat, ja päinvastoin. Ei kuitenkaan täällä.

Taksikuskit eivät myöskään tunne kaupunkia eivätkä tunnu osaavan lukea karttaakaan, joten parempi on jos itse pystyy neuvomaan mihin pitäisi mennä ja mitä reittiä. Edellinen kuski oli aloittanut 2 päivää sitten, ja todennäköisesti koulutukseen ja perehdyttämiseen ei olla sisällytetty kaupunginosien ja hotellien sijaintia.

Taksien lisäksi täällä tuntuu olevan moni muukin asia melkoisen edullista – paitsi netin käyttö puhelimella. Syötiin juuri jossain libanonilaisessa ravintolassa (ulkona terassilla, kun lämpötila oli sopivasti tippunut siedettäviin lukemiin alle +30 asteeseen), oikein loistavan hyvää ruokaa ja maksoi kahdelta yhteensä 25 euroa. Tosin viinejä tai oluita ei tullut tuohon hintaan, koska niitä ei voinut tästä ravintolasta tilata lainkaan.

Puhelinliittymien datansiirtomaksut ovat sheikkimäisesti porrastettu tyyliin köyhät, vähän vähemmän köyhät ja muut. Datapaketit kun ovat kokoa 2 MB/kk, 20 MB/kk ja kolmas vaihtoehto 10 GB/kk (suhdeluvut 1:2:500). Asiaa vähemmän tunteville voi kertoa, että tuo ensimmäinen kuukausimäärä riittää juuri ja juuri vaikkapa Hesarin nettisivun aukaisemiseen yhden kerran, tai allekirjoittaneen mailien lataamiseen kaksi kertaa, eli käytännössä ei juuri mihinkään. Viimeinen paketti on taas yli 10-kertainen normaaleihin länsimaa-maksimeihin verrattuna, eli käytännössä keskivertokäyttäjän koko vuoden datakulutus. Siitä ilosta saa tosin pulittaa n. 80 e kuussa, joten ihan halvasta huvista ei ole kyse.

Tänään tuli myös keskusteltua jonkun traditionaalisesti pukeutuneen valkohuivisen kuuromykän kanssa mobiilisysteemeistä, eli kynän ja paperin avulla kommunikoitiin. Oli se jotenkin omituista kun kysymykseen ”haluatko tietää järjestelmästä lisää?” saan vastauksena ”ajoin toukokuussa autolla kavereiden kanssa Marokosta Omaniin, 15.000 mailia. Ja oli kivaa.” Tuntuu että jommalta kummalta jäi monta lausetta välistä, tai sitten olimme tyystin ihan eri raiteilla. Tai sitten molempia. Absurdi tilanne kerrassaan.